2008-03-30

2008-03-28 ja -29, WF-illat Nuokulla, Nastola

Että sellainen keikka. Ei sitä ihan joka keikalla joudu miksaaja tarttumaan moottorisahaan, eikä toisaalta poliisikaan kovin usein pysäytä... Onneksi nämä tapaukset eivät liittyneet toisiinsa. ;) Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin en minä tuota sahaa keikalla käyttänyt, mutta tuolla reissulla kuitenkin.

Olin siis tosiaan taas vaihteeksi Nastolassa keikalla ja mukava reissuhan se taas kerran oli. Alunperin oli tarkoitus saada jotain aikaankin siellä Inkkari-Kaukiaisten talotyömaalla, mutta tiettyjen seikkojen (joista keli ei ollut vähäisin...) takia saatiin ainoastaan kaadettua puut ulkovuorilautoja varten. Tokihan noista puista tulee sitten aikasta paljon muutakin, kun jää siitä puusta aika paljon yli sen jälkeen kun siitä on otettu tarpeet 8" lautaa varten.

Kalusto haettiin eri autolla kuin aiemmin, ja se aiheutti hieman päänsärkyä. Isoa peräkärryä ei nimittäin ole hirveän mukava lastata kun siinä pitää kuitenkin ottaa jo paljon tarkemmin huomioon painopisteet yms. eli ei voi vain mättää tavaraa kyytiin. Toinen murheenkryyni oli lisäksi se, että Jonzu oli lähdössä toiselle keikalle, eikä ollut varastolla antamassa meille tavaroita. Piti siis yrittää pähkäillä, että mitä voi ottaa mukaan ja mitä ei voi. Muuten kyllä tuli suurin piirtein oikeat tavarat, mutta sähköjohtoja olisi voinut (ja pitänyt) ottaa huomattavasti enemmän. Nyt loppuivat kesken, ja jäi sitten osa mukaan otetusta valokalustosta kytkemättä. Mutta, se on joskus tällaista. Onneksi Hessu kuitenkin tuli tekemään valot, niin ei mun tarttenut sitten ihan niin paljoa raapia päätäni noiden kanssa. :)

Se tuli kyllä huomattua taas, että navigaattoreihin ei ihan sokeasti kannata luottaa. Vai kuka tunnustaa, että ajaa Ideaparkin tienoilta Lempäälästä Lahteen Hyvinkään kautta? :) Riihimäen liittymän jälkeen todettiin, että ei kyllä noin etelään mennä ja tehtiin seuraavassa mahdollisessa paikassa u-käännös. Ja kalustoa palautettaessa tosiaan poliisi sitten pysäytti lähellä Tampereen RMC:n varastoa. En tiedä halusivatko vain tarkistaa, että löytyikö kuskilta tarpeeksi kirjaimia kortista (peräkärry oli siis aika hervottoman kokoinen), vai kiinnostiko heitä enemmän, että mitä ihmettä sellainen yhdistelmä teki siihen vuorokauden aikaan (n. klo 0400 sunnuntaiaamuna) sellaisessa paikassa. ;) Mutta, nopeasti päästiin papereiden tarkistamisen ja parin kysymyksen jälkeen jatkamaan matkaa.

Keikka sinällään oli ihan helppo, kasausaikaakin kun oli riittävästi. Kyseessä oli kunnan nuorisotilassa järjestetty häppeninki, jossa hengailtiin ja oli tarjolla sapuskaa, ja sitten pari musiikkiryhmää esiintyi molempina iltoina. Perjantaina oli vuorossa Pasi Marttinen duo ja Hiskia, ja lauantaina srk:n ylistyspumppu sekä Think Twice. Ihan kiva oli kyllä miksata taas pitkästä aikaa, ja Think Twice veti varsinaisen Nastola-special -keikan. Turha sitä on kyllä yrittääkään edes kuvailla näin tekstissä, se piti kokea paikan päällä. :) Yleisö mm. ei meinannut päästää bändiä poistumaan lavalta ja joutuipa sitten Tiittasen Anssi vetämään pari biisiä ilman bändin tukea, kun ei bändi enää osannut vanhoja kipaleita...

Twicella oli tosiaan mukana vain valomies eikä miksaajaa, mutta toisaalta, onhan se visuaalinen ilme paljon tärkeämpi ominaisuus bändissä kuin se, miltä kuulostaa... Eikös?-) Valomiehen kanssa sitten hieman leikittiin, ja illan "viimeisen" varsinaisen encore-biisiin ajaksi valomies tuuppasi tuvan ihan täyteen savua ja sitten iskettiin tilasta löytyvät kaikki diskoefektit tulille. Oli aika hektinen meininki. Ja toisaalta, jos ei mitään mistään valokuvioista tiedä, niin saattoihan se näyttää jopa hyvältä. ;) Tekniikkaväkeä ainakin hymyilytti... Niin siis, tuon jälkeen tuli vielä kohtalaisen monta biisiä yleisön vaatimuksesta.

Kuten jo todettu, kalusto tosiaan palautettiin la-su -yönä, ja nukkumaan pääsin siinä 0740. Muutaman tunnin unien jälkeen sitten nokka Lahden kautta kohti Tamperetta. Piti Lahdessa vielä pysähtymä morjestamassa kaveria, jota ei ollut muutamaan vuoteen tullut nähtyä. Varsin onnistunut reissu siis kaikinpuolin.

Nyt takaisin säätämään antennisuunnittelukurssin GPS-antennia. Tässä nyt kuitenkin noita kuvia.



Siellä se valtakunta taas kököttää. Huomaa takana näkyvät sohvat ja biljardipöytä, eikös näin pidä olla aina?-)



Onneksi oli muutama superclamppi mukana, niin saatiin etuvalotkin johonkin edes etäisesti järkevään paikkaan. Jäivät vain ihan liian alas, mutta parempi tuokin kuin ständi keskellä lattiaa...



Siinä perjantai-illan ensimmäinen esiintyjä. Pasi Marttinen duo. En jaksa muistaa tuon sähkökitaristin nimeä, mutta hyvin soittivat. Sellaista karheaa trabant-rokpoppia, kuten taisivat tyylinsä määritellä. Kukin voi siitä sitten tehdä omat päätelmänsä. :)



Jonna vauhdissa.



Perjantain toinen esiintyjä. Paikallisista voimista koostuva Hiskia. Soittavat ylistysbiisejä, mutta varsin rankkoja versioita niistä. Hyvin potkii jos sattuu hyvä keikka kohdalle. Hiskiaa on kiva miksata, mutta "yllättäen" tulee taas varsin usein viilis 'Ampukaa rumpali, pliis'.



Lauantai-illan pääesiintyjä Think Twice. On se kyllä kiva kun on ledikannuja mukana, niin saa tuota lavaa värjättyä huomattavasti paremmin tunnelman mukaan. Eikä niitä ollut edes kovin suurta määrää tuolla lavalla.



Ja siinä tunnelmakuva Tiittasen Anssista, Think Twicen toisesta kitaristista.



Ja kuten jo totesin, siellä oli muutama biljardipöytä. Harmi vain kun jäi juuri ratkaiseva peli kesken. Hessusta ei olisi ollut juurikaan vastusta tälle vanhalle ketulle, mutta kun kettu mokaili itsensä häviöön melkein joka kerta. Eikös näin, Hessu? :)



Pingispallo, joka haluaisi olla miksaaja, kun päätä on alkanut särkeä niin paljon ainaisen hakkaamisen takia. Pitäisiköhän sille kertoa, että ei siitä päänsärystä pääse kyllä näissäkään hommissa eroon?



Ja tähän loppuun tällainen naurettavan helppo kompa. Mitä tuossa kuvassa näkyy?

2008-03-23

2003-03-15, AK-bändin levynjulkkari, Tampere

Jälleen Aleksanterinkirkossa. Tällä kertaa oli onneksi "omaakin" kalustoa mukana, niin ei tarvinnut yrittää pärjätä pelkästään kirkon kalustolla. Tai no, Jonzunhan se mukana ollut kalusto on, mutta kuitenkin. Ohjelmassa oli siis AK-bändin (Auta Kanssamme taitavat olla noiden kirjainten taustalla olevat sanat) toisen levyn julkistuskeikka.

Aikataulun piti olla riittävä, mutta yllättäen olikin sitten sattunut päällekkäisyyksiä ja vaikka kalustoa pääsimmekin kasaamaan jo klo 14 aikaan, niin mökää sai alkaa pitää vasta puoli kuuden kieppeillä. Alun perin oli meille annettu ajaksi klo 15, ja voitte arvata, että bändi ei tuosta aikataulumuutoksesta oikein tykännyt. Meille se nyt oli ihan sama, olipa sitten aikaa säätää kaluston kanssa. Oli jotain ihan ihme brummiongelmia, ja vaikka saimmekin brummia vaimennettua huomattavasti pahimmasta tapauksesta, niin silti sen vielä kuuli kun kirkossa oli täysin hiljaista. Tosin, keikan aikana sitä ei kyllä sitten huomannut, ainakaan miksauspöydän tienoilla, joten eiköhän se ollut silloin riittävän hiljainen. Ja kyllä, sähköt oli vedetty oikeaoppisesti ja niiden olisi pitänyt olla kunnossa. Mutta joko paikan sähköissä noin ylipäätään on jotain hämminkiä, tai sitten remontin takia siellä on säädetty jotain vähän pieleen. Kuka tietää, mutta on meillä ennenkin ollut brummiongelmia tuolla. Olisi kyllä joskus ihan mielenkiintoista ihan ajan kanssa selvitellä noita, mutta no, siitä ei makseta, niin... ;)

Oli lisäksi alunperin tarkoitus roudata vähän valokalustoakin kirkkoon, kirkasta etuvaloa ja kirkasta sekä väriä taakse, lisäksi vielä kertojille "spottivalot". Kirkko oli kuitenkin remontissa, ja myös sähkötilanne oli hieman "niukka". Lopputuloksena oli, että saimme kaksi kilowatin Fresnelliä käyttöön. No, olipa edes jotain... Kuten eräs sukulaiseni toteaa, aina voi hävitä. ;)

Konsertti liittyi viikonloppuna Tampereen helluntaiseurakunnalla olleeseen lähetyskonferenssiin. Kyseessä oli rinnakkaistilaisuus samaan aikaan itse pääpaikalla olleen nuortentilaisuuden vaihtoehdoksi. Ihan hyvä ratkaisu, Wakeupissa oli nimittäin ollut ns. hieman porukkaa (olivat joutuneet jättämään väkeä ulkopuolelle kun saliin ei ollut enää voinut päästää lisää väkeä...), ja lisäksi Wakeup ei kuitenkaan oikein sovi ohjelmaltaan (tai äänenpaineiltaan) välttämättä kovin hyvin vanhemmalle väelle... ;)

Itse toimin lähetyskonfassa matkatavarapisteessä pari tuntia joka päivä. Oli ihan kivaa vaihtelua ainaiseen miksaukseen. Täytyy kyllä myöntää, että olin kuitenkin pystyttämässä kalustoa saalemille... Että ihan täysin ei päässyt niistäkään irti.

Nyt pääsiäisenäkin olisi ollut keikkaa tarjolla, mutta piti lähteä käymään anoppilassa Torniossa, niin joutui tuosta nakista kieltäytymään. Ensi viikolla kuitenkin pääsee taas tositoimiin. Alkuviikko olisi tarkoitus olla hommissa yhdellä talotyömaalla Nastolassa (tarkkaavaiset lukijat saattavat jo arvata mikä työmaa on kyseessä. Vinkkinä muille, asiaa on sivuttu vanhassa blogissani viime heinäkuussa... Osoite siihen on tuossa sivun oikeassa reunassa.) Loppuviikosta on sitten parina iltana kovaa meininkiä odotettavissa Nastolan Nuokulla (siellä tuli käytyä viime huhti-/toukokuussa). Ohjelmistossa pitäisi ilmeisestikin olla Think Twice (viimeisiä hetkiä päästä kuulemaan tätä bändiä, loppu häämöttää jo...), Trabant (tai siis Trabantin kavereita jollain kokoonpanolla...), Hiskia ja jotain muita paikallisia poppoita. Ihan mielenkiinnolla tuota odotan, kun ei vähään aikaan kuitenkaan ole joutunut miksauspöydän ääressä istumaan. Mutta, eiköhän se hyvin mene. Tällä hetkellä yritän saada syötettyä Think Twicen uusimman levyn biisejä selkärankaan, kun heiltä tulee kyllä valomies, mutta ei miksaajaa. Joskus näinkin. :)

Täytyy nyt katsoa, josko tuolta lähetyskonffasta olisi edes jotain kuvamateriaalia. Siellä oli vain kuvaaminen turvallisuussyistä kielletty, niin itse ei tullut niin hirveästi räpsittyä. Mutta ehkä jotain. Nastolasta yritän kyllä sitten saada vähän enemmän kuvia, vaikka omaa kameraa ei saakaan mukaan.

Mutta, näihin kuviin ja tunnelmiin.

2008-03-09

2008-03-08, Wake Up, Tampere

Jälleen kerran saatiin kivaa materiaalia purkkiin. Täytyy nyt myös toivoa, että sitä kivaa materiaalia on tarpeeksi paljon. :) No, eiköhän sitä ole.

Allekirjoittanut vaan kämmäsi muutamassa jutussa vähän turhan paljon, mutt a noiden ei kai pitäisi näkyä lopputuloksessa... Kun kerran tavaraa saatiin nauhalle ja se näytti ihan hyvältä, niin eiköhän editoija sitten hoida loput, eikös juu? ;) Ai niin, oli vähän henkilöstövajausta, niin toimin sekä käyttiksenä että kuvaussihteerinä. Onneksi kaikki toimi kuvausten aikana ilman ongelmia, koska muuten olisi mennyt aika hankalaksi jos kuvaussihteeri olisikin yhtäkkiä joutunut kiitämään korjaamaan jotain.

Tuolla on viikon päästä vähän isompi konferenssi, ja sitä varten vuokrattua tekniikkaa oli nyt jo käytössä. Vuokramiksauspyötä oli jo niin iso, että yksi räkki keikkui aition laidalla, onneksi ei tarvitse itse olla selittämässä kenellekään estetiikkapolisiille, miksi se on siinä... ;) Valokalustoakin oli vähän ylimääräistä, mutta koska trussi oli 20cm liian pitkä, niin sitä ei saatu nostettua ylös. Tuumittiin kyllä, että vedetäänkö rautasahalla pätkä trussista vai sahataanko seinään reikä, mutta ei sitten viitsitty kuitenkaan.

Saa nähdä joutuuko sitä miksaamaankin muutaman viikon päästä, ja ihan oikeita bändejä. Tosin, niillä kyllä saattaa olla omakin kaveri mukana... Mikä toisaalta voisi olla ihan hyvä juttu. Mutta, siitä tarkemmin sitten, ehkä. Nyt tekemään jotain ihan muuta.

2008-03-05

Lisäyksiä blogiin

Sain vihdoinkin aikaiseksi sen mitä on pitänyt monta kertaa jo tehdä. Tullut vain asia mieleen aina ihan väärään aikaan, ja kun päässyt seuraavan kerran koneelle, niin se onkin jo unohtunut.

Eli, tuolta oikeasta reunasta nyt löytyy jonkinlainen lista pääasiassa suomalaisista AV-ihmisten blogeista. Tätä kirjoittaessani kaikki noista toimivat, mutta mitäänhän ei netissä voi koskaan taata. Jos siis huomaat jonkin linkin lakanneen toimimasta, niin siitä olisi kiva kuulla.

Sen verran täytyy sanoa, että en ole välttämättä aina samaa mieltä noiden muiden henkilöiden kanssa tai ymmärrä heidän kohelluksiaan, mutta toisaalta jokaisessa blogissa on kyllä asiaakin. Ja toisaalta, haluan myös tarjota mahdollisuuden satunnaiselle surffailijalle perehtyä keikkaelämään hieman syvällisemminkin. Itse kun en niin aktiivisesti kuitenkaan keikkaile, niin noista muista saa sitten varmaan paremmin kuvaa siitä mitä se on kun ihan aikuisten oikeasti on töissä alalla. Ehkä minäkin vielä joskus.... ;)

2008-03-03 ja -04, Operaatio Kouluttautuminen, Akun Tehdas

Taas tuli pari päivää paleltua Akun Tehtaan isossa hallissa. Nii-in, se on oikeasti ihan jäätävän kylmä paikka. Allekirjoittaneella oli villasäärystimet (kiitos niistä rakkaani) ja puolet porukasta istuivat takki päällä. Ei niin kovin kiva kyllä tuo. Tosin, ehkä se viileys on ihan positiivinen seikka siinä vaiheessa kun tuohon ehkä 15x17x8m tilaan ahdetaan iso valokattaus, täysi pa ja monitorit, sekä jotain pyroja vielä... ;) Tuolla on mm. kuvattu musiikkivideoita ja tehty PA-treenejä ennen kiertueelle lähtöä.

Ohjelmassa oli D&B:n suunnittelusoftien läpikäymistä, mittaamisen ihmettelyä, PA:n ripustusta ja "nintendolla" (Digico D5) leikkimistä. Mikäs siinä, mukavaahan se oli.

On muuten aika koomisen näköistä kun kuunnellaan jotain PA:ta tai jonkin säädön vaikutusta tuolla. Porukkaa on se vajaat 20 henkeä tuossa hallissa, ja kaikki kävelevät epämääräisen näköisesti ympäri mökkkiä yrittäen vaikuttaa siltä kuin kuuntelisivat hyvinkin analyyttisesti ilmassa olevaa meteliä. Mutta hauskaa se silti on. :)

Ai niin, ja meinattiin suunnittella PA-ripustus (4*Q1+2*Q-sub/puoli), jossa alin kaappi olisi ollut 1,7m korkeudella. Mutta, luovuttiin sitten suunnitelmasta kuitenkin. Sen jälkeen pohdimme cardioid subbasen sijoittamista lavan keskelle eteen, mutta siitä luovuttiin kun popparia ei olisi näkynyt sen takaa. Ei ole helppoa äänimiehen elämä ei, mikään ei koskaan kelpaa... ;)

Lopulliseksi ratkaisuksi tuli sitten ripustaa nuo Q1:t ja sijoitella 4 Q-subia lavan eteen reilun metrin välein ja viivästää laitimmaisia sopivasti. Tuollakin saa kivasti suuntaavuutta subbasosastolle, ja suuntaavuuteen voidaan vaikuttaa sähköisesti. Jos asia sattuu kiinnostamaan enemmän, niin http://www.dbaudio.com/en/support/down/array/ tuolta löytyvällä ArrayCalcilla sitä voi kokeilla. Vaikka tuo käsitteleekin ainoastaan D&B:n koilottimia, niin kun sub arrayhyn valitsee Q-Subin, voi mallintaa riittävällä tarkkuudella kaikki 18-tuumaisia yksielementtisiä subbasia. Valitettavasti tuo vaatii toimiakseen Microsoft Excelin, ja avattaessa makrot _pitää_ sallia, tai muuten se ei toimi. No, ehkä siitä joskus tulee sellainenkin versio, joka toimisi ilman Exceliä...

Mittausosiossa tuli myös opittua muutama varsin näppärä keino, jolla subbasten ja yläpäiden välisen viiveen saa katsottua kohdalleen. Saatiin tuolla 6-7 dB lisää mökää jakotaajuuden tienoille, vaikka mitään muuta ei tehty kuin viivästetty toista osapuolta sopivasti. Täytyypä katsoa milloin ehtisi ihmetellä noita hienouksia ihan oikealla keikalla... Niin, ja tämähän sitten mitataan miksaajan kohdalta. Koska jos miksaajan kohdalla on kuoppa taajuusvasteessa, puukorvainen miksaaja yrittää nostaa ko. taajuusaluetta, jonka jälkeen sitä tuleekin muualla sitten liikaa -> ei hyvä tämä.

Näin tällä kertaa. Toukokuussa järjestettävästä konsertistakin oli jo jotain alustavaa puhetta, mutta en niitä viitsi tässä vielä kertoa sen tarkemmin. Jos kuitenkin suunnitelmat toteutuvat, niin toteutamme erään Ihan Oikean (tm) konsertin tekniikan kokonaisuudessaan (ainakin siis äänen osalta). Se olisi kyllä mukava juttu se. Tästä kuitenkin lisää sitten lähempänä h-hetkeä.

Seuraava keikka onkin viikonloppuna. Pääsee taas säätämään videokuvaa ja vetämään niitä ihania kaapeleita. Tällä kertaa saatan jopa itse olla oikeasti vastuussa koko hommasta, joten täytynee yrittää skarpata vähän enemmän. ;)

Näihin tunnelmiin.