2009-01-11

2009-01-03 ja -04, King's Kidsien Ilonpäivät, Tampere

Taas on yhdet Ilonpäivät juhlittu. Tällä kertaa paikkana oli Sampolan koulun juhlasali, missä oli puolensa, molempiin suuntiin. Pienempi tila joten tekniikkaa tarvittiin paljon vähemmän, ja toisaalta, eipä suurempaan määrään olisi kai ollut edes varaa... Mutta pienempi tila myös tarkoittaa sitä, että kaikki piti ahtaa pienelle lavalle, mikä ei aina ole ihan yksinkertaista kun isoimmissa tanssiryhmissä on muutama kymmenen tanssijaa. Ja bändin piti mahtua sinne samaan aikaan.

Lisäksi roudaus tuonne on harvinaisen ärsyttävää. Toisessa kerroksessa tuo, ja valittavana on joko portaat tai ihan liian pieni 60-luvulla rakennettu hissi, joka ei edes pysähdy aina tarkalleen kerrosten kohdalle... Tuohon kului siis molempiin suuntiin mennessä yllättävän paljon turhaa aikaa, mutta sellaista se on.

Ehkä kuitenkin paras puoli tuossa paikassa oli sen intiimi tunnelma. Metro-areena on sen verran iso paikka, että siellä tunnelma ei ole ollut mikään kummoinen. Nyt kun oltiin tuollaisessa pienessä salissa, johon mahtui ~400 henkeä penkeille, ja joka oli melkein täynnä, niin tunnelma oli varsin erilainen.

Tänä vuonna ohjelmaa oli muutettu niin, että tanssiesityksiä ei ollut ihan niin paljoa. Kaikin puolin hyvä ratkaisu. Ei vähiten sen takia, että oltiin molemmat Jonzun kanssa vielä niin sekaisin Pirkkahallin jäljiltä, että sekoiltiin ihan liikaa noiden taustanauhojen kanssa... Paitsi se yksi väärä raita, mikä ei johtunut meistä. Meni siis toisaalta varsin kivuttomasti taas yksi viikonloppu tuon porukan kansssa. Kivahan siellä on tehdä töitä, kun järjestävä taho on mukavaa ja homma sujuu heidän kanssaan.

Ai niin, perjantaina erittäin hitaasti sujuneen kasauksen yhteydessä kuultua: "Jonzu, tuota, mitäs sitten?" "No, en minä tiedä, istu vaikka siihen lattialle kiireemmäksi aikaa ja ota rauhallisesti." *kolmas henkilö tulee paikalle* "Jaa, näinkö te ammattilaiset tapaatte roudata..." Joo-o, oli vähän puuhastelua paikoitellen meillä se homma. Mutta, ei onneksi ollut kiire mihinkään. ;)

Ensi vuoteen tämän osalta. Saas nähdä mitenkä silloin käy.



Miksaajien tämän kertainen maskotti. Huomaa hieno teipillä toteutettu ripustus. Meinasin laittaa kaulasta roikkumaan, mutta sen verran paljon oli lapsia kuitenkin tuolla, etten kuitenkaan viitsinyt. ;)



Kuva tuosta ihanasta hissistä. Ei ole koolla pilattu. Viimeinen alas lähtevä kuorma tällä erää kyydissä. Mm. tämän takia jätettiin iso mikseri varastolle, yms.



Ja tuossa vielä kuva hissin vakuuttavasta kerrosnäytöstä. Ei ole ihan uusinta tekniikka tuo.

2008-12-31

2008-12-31, Nokia Mission Uusi Vuosi, Pirkkahalli

Joopa joo, olipas taas härdelliä tuolla. Mission piirissä tahtoo olla muutamia musiikkipuolen ihmisiä, jotka haluavat tehdä vähän turhan massiivisia projekteja. Nytkin mulla oli monitoritiskina 52-kanavainen Crestin LMx, josta saa 22 monitoriryhmää tehtyä. Käytössä tais olla joku 40 kanavaa ja 17 ryhmää. Tosin, olihan lavakin varsin iso, että sinne niitä kulmia uppoaa. Etenkin kun mielellään laittaa mahdollisimman suuren osan muusikoista omaan ryhmäänsä kun se kerran on mahdollista.

Mutta, menihän se näinkin. Vaikkakin pari vaihtoa meni vähän reisille. Illan pääesiintyjä Paul Wilbur teki soundcheckin vain itsensä ja kosketinsoittajansa osalta aamulla, ja kun loppu bändi saapui paikalle illalla, niin käytännössä jouduttiin tekemään kaikki alusta. Turhautumista ja ärsytystä jokaiselle osapuolelle. Ei näin. Niin, ja tilaisuus, jossa Wilbur esiintyi, venähti varmaan 45 minuuttia ylipitkäksi, ja lyhyeksi suunniteltu vaihtoaika seuraavaan tilaisuuteen kutistui näin olemattomaksi. Onneksi viimeisen tilaisuuden porukka oli sen verran kokenutta ja mukavaa, että saatiin se kuitenkin vedettyä kunnialla läpi. Pahoittelut vielä kerran muusikoille siitä, että en ihan kaikkia käsimerkkejä heti ymmärtänyt. Hengissä kuitenkin selvittiin, että eikös se ole tärkeintä? :)

Pieni varoituksen sana, jos joudut joskus keikalle tuonne Pirkkahalliin kun siellä on se ruohomatto paikallaan. Siitä isoimmasta, eli A-hallista, on nyt siis kyse. Akustiikan kannalta toki lienee hyvä tuo matto, mutta laatikoiden työntely on kohtalaisen monta kertaluokkaa raskaampaa. Ja mikä vielä ärsyttävämpää, staattista sähköä oikein leijui ilmassa. Koskit räkkiin ja sait räpsyn, kävelit metrin ja koskit taas samaan räkkiin, niin taas räpsähti. Melkein aina kun kätteli jotain ihmistä, niin räpsähti, yms. Eikä mitään väliä, vaikka noi mun turvakengät onkin ESD-mallia...

Kasaus päästiin aloittamaan tiistaina illalla joskus 19 aikaan, ja lopullisesti ruoholle päästiin joskus 20 jälkeen, kun saivat futisturnauksen hoidettua alta pois. Nukkumassa taisin olla joskus 3 jälkeen aamulla. Keskiviikkona tuohon päälle 09-06 päivä, ja kun vielä vatsa meni ihan sekaisin loppupäivästä (tai no, lähinnä yöllä purun yhteydessä), niin oli ns. aika nuutunut olo petiin päästessä. Koskaan aiemmin muista nukkuneeni yli puolen päivän, tällä kertaa Saana-Maarit tuli herättämään joskus puoli kahden aikaan torstaina. Että näin.

Olihan tuolla paljon kaikkia kommelluksia, mutta viattomien suojelemiseksi ihan kaikkea ei viitsi tänne kirjoittaa. ;) Tosin, kuvia tulee jossain vaiheessa ja sen verran nyt voin sanoa, että tulipa todistettua todellista psykologista miksausta. Wilburin kosketinsoittaja hihkaisi jotain lavalta, käännyin katsomaan, että mitäs siellä nyt tapahtuu ja saman tien kaveri viittasi, että nyt on hyvä. No, käyhän se noinkin....

Noin, nyt sitten ne kuvat. Vihdoinkin.



Jaa, että meinasitte sen videotykkitelineen laittaa just tohon. En ehkä olisi asiasta ihan samaa mieltä... :) Kuvassa myös Hessu ja Timo.



Turvallisia työmenetelmiä osa 1.



Turvallisia työmenetelmiä osa 2. Mutta eihän tuo voi kaatua, hyvänen aika, siellähän on neljä kaveria pitämässä alhaalla kiinni ja ylhäältä se nojaa tukevasti katon tukirakenteisiin. Eiku. Ja tämä oli siis se turvallisempi näistä kahdesta trussin pystytyksestä... :) Näihin kahteen trussiviritelmään tuli sitten kolme videotykkiä.



Jouni ja jokaiselle miksaajalle elintärkeät työkalut.



Jonzu demonstroimassa kuinka elintärkeitä nuo yllä mainitut työkalut oikeasti ovatkaan ja kuinka erästä niistä käytetään.



Monitorilandia ja vähän muutakin rojua.



Koko tekniikka-alue lavan vasemmalla puolella. Vasemmassa reunassa monitorointi, etualalla nauhoitus ja oikeassa reunassa video-ohjaamo. Onneksi Pirkkahallissa on tilaa....



Kyllähän sitä nyt jokaisella itseään kunnioittavalla roudarilla tarvii olla takka keikalla mukana. Varsin moni kävi myös kyselemässä makkaroiden perään. Tuo kyseinen läppäri vielä lämpenee sen verran pahasti, että melkein voisi jopa jotain paistaakin näppiksen päällä. ;)



Näkymä lavalle. Paul Wilbur bändeineen vauhdissa. Huomaa taustalla näkyvä lehti.



Lavalla Hautakankaan Pekan porukka. Huomaa vasemmassa laidassa näkyvä lehti. Väritys sekä lehtiruoto on tehty täysin valoilla. Ihan vaikuttavan näköinen oli kyllä paikan päällä. Oikeassa reunassa näkyy sitten tuo videoscreeni, jota varten se trussi pistettiin pystyyn tuonne taakse. Järjestelmän ohjaus tehtiin Hippotizerilla.

Jatketaan harjoituksia taas joskus.

2008-12-25

2008-12-25, Hajatuksia joulupäivänä

Vuosi on kulunut melkein loppuun ja paljon on ehtinyt tapahtua. Tämän syksyn aikana blogin päivitys on jäänyt vähän turhan vähiin, mutta yritän tulevaisuudessa parantaa tapani. Se saattaa jopa olla mahdollista, kun ainakin vielä tällä hetkellä keväästä vaikuttaa tulevan kevyempi kuin mitä syksy on ollut. Mutta, toteutuuko tuo oikeasti, niin sen näkee sitten juhannuksena. :)

Edellisen blogimerkinnän jälkeen on ehtinyt olla muutama keikka. Miksauskurssin päätöskonsertti Akun Tehtaan hallissa, vuoden viimeiset Wake Upin kuvaukset sekä kavereiden häät.

Tehtaalla oli ohjelmassa 4 bändiä, ja enemmän kuin erittäin positiivista oli, ettei yksikään noista ollut hevimeteliorkesteri. Meidät oli jaettu neljään ryhmään, ja jokainen ryhmä vuorollaan hoiti seuraavat tontit: FOH, monitori, lava ja nauhoitus.

Yllättävän hyvin tuo meni, vaikka liian monta kokkia ei olekaan koskaan toimiva ratkaisu. Ja pääsipä sitten kokeilemaan miltä tuntuu Digicon D5:llä tehdä oikeasti jotain. Toisaalta, ehkä hyödyllisempää oli kuitenkin tuo LS9:n käyttö monitoreissa, sellainen kun oletettavasti tulee hieman useammin vastaan... Meidän FOH-vuorolle sattui salsabändin miksaus. On kyllä varsin haastavaa tehdä ensimmäistä kertaa jotain noinkin erilaista musiikkia, pitää ottaa varsin erilainen lähestymistapa siihen, jos nyt vertaa johonkin perus rokpoppiin. Mutta, kivaa oli. Ja kurssista oli paljon hyötyä, harmittaa kun se on nyt ohi. :( Sellainen olisi kai tarkoitus järjestää toistamiseen ehkä 2010, joten kannattaa pysyä kuulolla. Ja jos vain mahdollista on, niin mennä ehdottomasti mukaan! Koulutuksesta on aina hyötyä.

Wupissa testattiin neljättä kameraa vihdoinkin. Ei se kai ihan huono ratkaisu ollut, kun ohjaaja sitä tuntui käyttävän jonkin verran. Mutta, pitääpä muistaa kysellä Markukselta, mikä on editoijan näkemys asiasta. Ja yrittää itse bongata tuo jakso sitten töllöstä, niin näkee itsekin miltä se näyttää kokonaisuutena. Ai niin, ja koska kuvaukset olivat 6.12., niin pitihän se nyt saada linnanjuhlat näkymään keittiöväelle. Meinasi vain olla hieman haastavaa, kun ilmeisesti koko talosta oli netti poikki juuri tuona viikonloppuna. Mobiilinetti kuitenkin palveli yllättävän hyvin, ja jaksoi pyörittää streamia varsin kivasti. Kiitoksia ylelle hyvin toimivasta streamista!

Niin, ja ne kaverin häät. Sinällään koomista, että juuri pari viikkoa ennen häitä oltiin puhuttu erään toisen kaverin kanssa, että tullaanko me tuonne. Siinä vaiheessa ei vielä kutsua ollut, muta seuraavana päivänä puolen päivän aikaan tuli morsiamelta puhelu. Onneksi sattui ko. viikonloppu olemaan minulla vapaata, ja sattuipa kalustoakin olemaan saatavilla. Ainahan se on kiva kavereiden häihin hoitaa tekniikka, vaikkakaan en enää koskaan lähde yksin tekemään tuollaista. Tai oikeastaan mitään, missä pitää paikalle roudata enempää kalustoa kuin pari mikkiä. Oli minulla roudari pystytyksessä ja purussa apuna, mutta Markus A. ei sitten voinut jäädä juhlien ajaksi, ja ja ja... Vähän meinasi alkaa ahdistaa kun piti juosta koko salin läpi säätämässä kaikkea lavalla. Mutta, jotenkin siitä selvittiin ja yleisö kai tykkäsi. Siltä ainakin vaikutti. Pahoittelut kuitenkin pianistille siitä monitorin pätkimisestä ja samoin muulle bändille, että se puoli ei oikein toiminut kunnolla. Ei sitä kuitenkaan yleisössä huomannut! Kiitoksia hyvästä vedosta! Saliin kuulosta varsin hyvältä kaikki.

Nyt sitten pitäisi vielä vähän yrittää noita jouluruokia syödä. On kyllä varsin täynnä olevan tuntuinen olo, vaikka mitään en olekaan syönyt. Eiku.

Lisäksi pitäisi vääntää versio x uuden vuoden kanavalistasta. Saas nähdä mitä siitä(kään) tulee, ihan liikaa kanavia ja kaikkea muuta stressin aihetta. Monitorilautaan tulee noin 50 kanavaa, fohille vähän enemmän. Ja tämä senkin jälkeen, vaikka kuoro- ja viulukanavat on summattu yhteensä neljään kanavaan... Monitoriryhmiä tulee kai 16 ja kulmia lavalle parikymmentä. Ai niin, ja tämän lisäksi koko homma otetaan nauhalle. Osa kanavista FOHin direct outeista ja viulu- sekä kuorokanavat summauspöydän direct outeista. Ei sitä näin pitäisi tehdä, mutta katsotaan kuinka käy. Onneksi monitoripöydästä ei pitäisi lähteä mitään nauhoitukseen liittyvää, niin mun ei tartte stressata asialla... :)

Tuolta voisi yrittää taas saada jotain kuvia ja ehkä tekstiäkin. Katsotaan nyt. Hyviä jouluja kaikille roudareille ja työntäyteistä vuotta 2009. Olkoon teillä paljon mielenkiintoisia keikkoja!

Ugh. Tornio kuittaa ja vaikenee.

2008-11-23

2008-11-16, Maata Näkyvissä 2008, Turku

Noin, selviittiinhän siitäkin tapahtumasta sitten. Yllättävän kivuttomasti kaikki kuitenkin meni, eikä meilläkään mitään kovin isoja ongelmia ollut. Toki aina kaikkea pientä sattuu ja tapahtuu, mutta kokonaisuutena asiat toimivat hämmästyttävän hyvin.

Purku kesti vajaa 3 tuntia, mikä on kyllä ihan mukava suoritus, kaapelia oli kuitenkin vedetty varsin kunnioitettava määrä ja sen selvittäminen ei aina ole sitä nopeinta hommaa... Ääni ja valo vietti purun kimpussa noin tuplat tuohon verrattuna. Ei sekään kyllä paha suoritus ole, tavaraa oli kuitenkin heillä se 4 kuorma-autollista... Mutta toisaalta, kun on paljon väkeä pakkaamassa ja työntämässä laatikoita, niin meneehän se nopeasti.

Joitain huomioita voisi nyt kirjoitella. Pyrot eivät ole kivoja kameramiesten kannalta, jos yhteistyö ei oikein suju pyropuolen suuntaan. Kaksi bändiä käytti pyroja tällä kertaa, ja ensimmäisen bändin osalta ei kuulemma ollut mitään ongelmia. Toisen kohdalla taas pari lavalla ollutta kameramiestä joutui pysymään ihan onnettomissa paikoissa melkein paikallaan, että varoetäisyydet tulisi täytettyä. Ja kuitenkin muusikotkin olivat paljon lähempänä. Ei jymmärrä. Jos vain olisi Kunnon(tm) käsiksen lukija, joka osaisi varottaa ennakolta nuo pyrot, niin kyllähän ne saisi huomioitua. Tulisi parempaa kuvaakin kun ohjaaja osaisi leikat sopivasti... Mutta, tää on tätä.

Lisäksi valoissa oli paljon parantamista TV-kuvan kannalta, mutta niinhän se yleensä on. Näyttävien valojen tekeminen TV:hen vaatii kuitenkin varsin erilaisen lähestymisen kuin näyttävien valojen tekeminen paikan päälle. Olihan ne valot paikan päällä kivat, en minä sitä kiistä. Enkä halua tosiaankaan halua haukkua tai kritisoida ketään. Mutta, josko ensi vuonna mietittäisiin asioita enemmän myös TV:n kannalta, kun tuosta on kai tarkoitus tehdä jotain tallennettakin. On kuitenkin tapahtuman 25v-pippalot tiedossa. Odotan mielenkiinnolla. :)

Noin, jos nyt saisi niitä kuvia tännekin. Kärsikää. Tai nauttikaa, ihan kuinka vain. :)



Tästä se lähtee. Monitorilandia nousee.



Lavan päälle tulevat trussihirvitykset rakenteilla.



Trussia, kaiuttimia (l'Acousticin jotain subeja), valoja ja kaikkea muuta sälää. Tuota isoa trussiakin kului ihan määrissä. Onhan se toki ihan kivaa käyttää, kun on sen verran isoa joten siihen on helppo ripustaa kalustoa. Ja on kiinteät pyörät. Mutta, no. Ei sekään täydellistä toki ole :)



Tuossa sitten vasemman puolen päätekattaus. PA oli siis noita em. subeja, JBL:n isoa Vertecciä ja sidefillit sitä Tampereen RMC:n Martin Audiota(vai mikä se nyt taas olikaan...) Mutta, koska en ollut äänitiimissä, niin sen enempää ei sitten tullut ihmeteltyä. Ihan hyvältä se kattaus kuitenkin kuulosti. Ainakin kun oli korvatulpat ja eristävät komiluurit päässä. ;)



Tuossa sitten kuva himmenninlandiasta.



Kertooko FOH-alueen koko jotain siellä olijoiden tietystä kompleksista? Mene ja tiedä ;) Toisaalta, eipä tuolla nyt ollut kuin 3 isoa miksauspöytää (ja pari jotain apupöytää), 2 valopöytää, ja taustascreenien ohjaus. Ai niin, ja yksi meidän kameroistamme.



Ja tässä vielä kuva lintuperspektiivistä. Trussia oli ihan kivat määrät, ja kaikenlaisia valoja niissä roikkumassa. Screenejä oli lavan takana 9, joille ajettiin grafiikkaa yms ja "salin puolella" 3, joihin ajettiin mm. meidän videokuvaa, tiedotuksia, laulun sanoja ja muuta sekalaista.



Ja sitten videopuolen kimppuun. Tarkkaamo oli tuon tepsin lakanan takaa löytyvän käytävän varrella.



Ossi kytkemässä videopuolen pääräkkiä.



Tuossa se räkki edestäpäin. Sisältää siis videomikserit, kameroiden ohjausyksiköt (CCU:t siis ammattimurteella), comi-interfacet yms muuta sälää.



Eikös ole ihan pätevän näköisiä ripustuksia. ;) Nippusidettä kului kyllä määrissä, kun kaapeleita ja muuta sälää jouduttiin lennättämään. Mutta siitä lisää kuvia myöhemmin.



Kuvassa näkyy "videokartat", eli mitä ja missä. Noiden pohjalta sitten ruvettiin rakentamaan.



Kuva tarkkaamosta. Veikko ja Jouni säätämässä.



Pojat ihmettelevät jibiä. Se on siis tuollainen pieni kraana, eli käytännössä pieni "nosturi" kameralle. Saadaan tehtyä kivoja kamera-ajoja vaikka yleisön päiden päältä, tai jotain. Onhan tuo kiva, mutta roudaukseen ja kasaukseen kuluva työmäärä suhteessa siitä saatavaan hyötyyn on kyllä sen verran pieni, että ihan joka keikalle tuollaista ei kannata edes harkita...




Tässä pari kuvaa noista kaapelien lennätyksistä. Äärimmäisen ärsyttävä rakennettava, kun ei kunnon ripustuspisteitä ollut, ja kun ei tuo kaapelinippu myöskään ole mikään ihan kevyt... Mutta, kuvassa näkyy ensiavun ovi tuossa kohtaa, mistä kaapelit tulevat alas, niin lienee helppo ymmärtää miksi tuo piti tehdä.





Ja tässä kuvia siitä kaapelien kynnykseenupotuksesta. Kai se nyt sitten oli hyvä. En minä tiedä. Mutta puheenaihetta siitä ainakin sai, niin ei se ihan turhaksi siis jäänyt. ;)



Hessun oikea silmä otti yhteen kameran etsimen kanssa ja tässä lopputulos. Livenä näytti vielä pahemmalta tuo. Meinasi kuulemma olla vähän hikistä hommaa. :) Niin, ei siis ollut kuin likaa, mutta kuitenkin.



Osa Teran kitarakaappiarsenaalista. Tuollaisia on kyllä helppo roudata, se on pakko myöntää. ;)



Ja loppuun vielä kuva lavasta valmiina. BobK on ruotsalainen bändi, tai näin ainakin ymmärsin, ja soittivat sunnuntaina. Varsin hyvä lavashow ja muutenkin bändi rokkasi.

Turku kiittäää, kuittaa ja vaikenee. Ensi vuoteen!

Blgiin kyllä tulee päivityksiä ennenkin tuota. Ainakin toivottavasti. ;)

2008-11-15

2008-11-15, Maata Näkyvissä 2008, Turku

Istun junassa Helsingistä Turkuun. Taisin jotain mainitakin, että meinaa olla vähän härdelliä tämä viikonloppu, ja sitähän se tosiaan on. Eilen (eli perjantaina) illalla tultiin autolla Klaukkalaan, ja tänään käytiin vähän ulkomailla asuvia sukulaisia tapaamassa, ehdin jopa kolmisen tuntia niitä nähdä. Sen jälkeen pitikin jo koittaa selviytyä junalle. Harmittaa vain kun myöhästyin noin 2 minuuttia edellisestä junasta ja joutui sitten lusmuamaan asemalla tunnin verran. Se ei ole koskaan mitään kauhean kivaa kun ei tuolla Helsingin asemalla edes ole penkkejä juurikaan. Mutta, hengissä selvisin junaan asti. :)

Mitähän sitä on edellisen päivityksen jälkeen tapahtunut? Niin, saatiin kaikki kasaan ja mitä nyt ensimmäisen tilaisuuden aikana ehdin vähän haistella, niin pääosin homma toimi yllättävän hyvin. Toki aina on parannettavaa, mutta ottaen huomioon muutamat hetket kasauksen yhteydessä kun melkein meinasi alkaa hirvittää, niin asiat olivat kunnossa. Itse jouduin (tai pääsin?) kameran taakse, mikä oli yllättävän kivaa. Jalat vain meinasivat tuossa puutua, täytyy roudata sinne tuoli jos vielä joutuu sen kameran taakse.

Yllättävän kivaa jälkeä kyllä tulee seitsemällä kameralla, mutta onkos se nyt mikään yllätys. :) Vielä kun valot on edes sinne päin toimivat ja ohjaaja on joskus ennenkin tehnyt kyseistä hommaa, niin mikäs siinä. Niin, ja yksi noista kameroista on vielä jibin päässä (se sellainen pienehkö kraana, jos se termi kertoo enemmän), joten kivaa kuvaa yleisöstä ja lavaltaa tulee helposti.

Ai niin, pari sattumusta perjantain osalta tulee mieleen. Palotarkastajan kanssa meinasi tulla vähän ongelmia, kun kuulemma palo-ovi ei saisi olla auki ja meiltä nyt meni varsin iso nippu kaapeleita sen läpi. Pienen palaveroinnin, kädenväännön ja pähkäilyn lopputuloksena kynnyksestä vedettiin rälläkällä pala pois, että saatiin kaapelit upotettua siihen ja ovi kiinni. Käyhän se toki näinkin :)

Kontekstistaan irroitettuna myös kysymys 'Voitko kertoa miten löytäisimme joulumaahan?' saattaa herättää hieman hilpeyttä. :) Tarkoitus siis oli vain löytää kyseisen nimisessä paikassa sijaitseva työväenruokala. Löytyihän se toki lopulta, mutta aika monta kertaa käveltiin Hessun kanssa vähän harhaan. Toisaalta, tulipa paikat vähän enemmän tutuiksi...

Tänään olisi viikonlopun pääkonsertti vielä tiedossa, ja sen jälkeen joku iltatilaisuus. Katsotaan nyt mitä niistä(kin) tulee. Eiköhän kuitenkin ihan hyvää.

Nyt matka jatkuu ja elämä myös. Ehkä. Toivottavasti.

Adios.

2008-11-13

2008-11-13, Maata Näkyvissä 2008, Turku

Pahoittelut siitä, ettei ole tullut oikein kirjoiteltua taas vähään aikaan. Meinaa vain (koulu)kiireet painaa sen verran pahasti päälle, ettei ole ehtinyt. Nyt oli kuitenkin sen verran aikaa täällä hotellihuoneessa istuessani, että päätin korjata tilannetta, ainakin vähän. :)

Eli, Maata Näkyvissä 2008 on tapahtuma, paikkana Turkuhalli ja Messukeskus, mutta allekirjoittanut pyörii vain tuolla hallin puolella. Ja kuten tageistakin näkeee, niin vidioottihommia tulin tekemään. Tosin, mitä se sitten käytännössä on tapahtuman aikana, niin ei hajuakaan vielä. Mutta eiköhän se siitä selviä jossain vaiheessa...

Ihan liikaa tuli taas vaihteeksi tavaraa tänne. 4 kuorma-autollista, joista yksi oli itse asiassa puoliperävaunurekka. Noihin mahtuu ns. muutama laatikko. Onneksi tosin isoilla firmoilla lähes kaikki laatikot ovat fillareilla, niin roudaus on jouhevaa. Ei tartte niin hirveästi kannella tavaroita kun niitä voi työnnellä. Itse asiassa, yksi roudarin tärkeimmistä käskyistä on "Jos saatavilla on pyöriä, niitä hyödynnetään, vaikka se vaatisi säätöäkin."

Niin, tiesin siis tämän olevan isohko tapahtuma, mutta silti totuus yllätti. Toisaalta, eipä sitä tapahtuman tekniikan kokoa ymmärrä ennen kuin itse ollut tekemässä. Näkee minkä verran se vaatii työtä. Tänään on ollut väkeä varmaan lähemmäs kolmekymmentä tuolla pyörimäsäs. Ehkä ylikin. En ihan tarkkaa määrää tiedä. Mutta, mikäs siinä kun joku kerran maksaa.

Mun piti alunperin tulla junalla, mutta sitten aloin miettiä, että Tampereelta on varmaan joku muukin tulossa tähän suuntaan, ja niinpä kyyti lopulta järjestyi. Pääsi henkilöautolla kotiovelta suoraan kisapaikalle. Vastapainoksi joutui roudaamaan myös RMC:n kalustoa, mutta ehkä sen nyt kestää tuon kyydin helpottumisen takia :)

Mutta, täytyy varmaan kohta miettiä tuota nukkumistakin, että jaksaisi huomenna. Kauheeta surffailua muutenkin tää viikonloppu kun pitää käydä sukulaisia katsastamassa pääkaupunkiseudulla.

Niin, kuvia on tullut jonkin verran napsittua. Josko niitä saisi tännekin asti.

2008-10-09

2008-09-27 ja -28, Break Forth, Metroareena

Joopa, joo. Olipas siinä taas tapahtuma. Ja vaihteeksi oli taas lähtenyt mission väeltä mopo keulimaan. Mutta toisaalta, sitten kun keulitaan niin kannattaahan se keulia kunnolla.

Vielä viikkoa ennen tapahtumaa oli ajatuksena, että tehtäisiin ihan pienimuotoisesti. Käytännössä siis Jonzun+mission kalustolla, ehkä joku takatrussi johon vähän par-kannuja, PA:t tolpan nokkiin ja samoin etuvalo. Tai jotain tuollaista. Mutta mutta...

Joskus tiistai/keskiviikko-tienoilla homma lähtikin vähän käsistä ja lopputuloksena oli seuraavaa. Liikkuvia 20 kpl (Mac 250, Variliten jotain, Roben jotain), City Coloreita ~10, City Beameja vajaa 10. Lisäksi ledikannuja, blindereita ja muita kiinteitä valoja. Trussia oli lähemmäs 100m ja lisäksi etulinja valoille ripustettiin katosta samoin kuin PA-niput. Yhteensä siis 6 nostinta noihin. Että näin. Ja kun kyseessä ei ollut edes mikään kauhean iso tapahtuma, sitten loppujen lopuksi. Väkeä oli varmaan lähempänä 500 kuin 1000.

Toisaalta kun tekee vielä tällä hetkellä pääosin vähän pienempiä keikkoja, niin on ihan mukava päästä tekemään näitä vähän isompiakin aina toisinaan. Monitorimiehellekin on oikeasti tekemistä, kun monitoreja on se 10 kanavaa käytössä ja kanavia parikymmentä. Vielä kun saataisiin kaikkien bändien tiedot etukäteen, eikä vasta paikan päällä, niin saisi rakennettua edes jotenkin järkevän kanavalistauksen. Nyt sellaista ei ollut. Tai no, kyllä se sunnuntaina taas saatiin väsättyä, kun meni lauantai-illan tilaisuuden jälkeen hermot ja todettiin, että rakennetaan asioita vähän uudestaan.

Se oli tällä kertaa ihan positiivista, että päästiin aloittamaan rakennus jo perjantaina iltapäivällä hyvissä ajoin. Valoihmiset vain tulivat sen verran myöhään tuplakeikan takia, että se vähän hankaloitti muutakin rakennusta. Kun siis ei ollut tarkkaa tietoa mitä ja mihin he tekevät. Muuten oli kyllä varsin pitkähkö viikonloppu. Perjantai-iltapäivän ja maanantai-aamuyön välillä tuli tehtyä töitä n. 42 h. Ihan riittävästi siis. Onneksi kuitenkin sai nukuttua useammankin tunnin joka yö, niin ei mennyt ihan koomailuksi. Tosin, ei se flunssa kyllä oikein helpottanut tilannetta, että se vähän koomautti. Mutta, hengissä kuitenkin selvittiin. :)

Mitähän muuta sitä on tässä ehtinyt tapahtua? Hmm... Helluntaikansan syyskonferenssia oltiin tekemässä. Itse tosin pystyin onneksi luistamaan varsinaisen tapahtuman osalta, olinpa vain kasaamassa ja purkamassa. Meinasi vain tulla tuplabookkaus mulle sen kasauksen ajalle, kun Mode olisi tarvinnut roudareita purkamaan edellistä settiä samasta paikasta, eli Metroareenalta. :)

Niin, ja kurssillakin tuli taas käytyä. Tällä kertaa ihmeteltiin mikrofoneja ja kateltiin vähän eri laitekategorioiden kehitystä muutaman viime vuosikymmenen ajalta. Sennheiserin edustaja kävi vähän kertoilemassa kanssa ko. firmasta ja oli ihan mielenkiintoista tietoa kyllä. Lisäksi tehtiin pieni rumpumikkivertailu, josta ehkä jotain jossain vaiheessa. Tai sitten ei. Tulokset olivat paikoitellen odotettuja mutta ei ihan joka kohdassa. Lisäksi hinta ei todellakaan kerro tässä tapauksessa voittajaa...

Nyt kuitenkin vahaamaan tuota autoa, kun täällä porukoiden talon pihalla se onnistuu aikasta paljon paremmin kuin Hervannassa kerrostalon parkkipaikalla. :)

Palataan joskus ehkä asiaankin.