2008-02-29

2008-02-23, Wake Up, Tampere

Onneksi seuraavan Helsingin keikan jälkeen ei ole Wake Upin TV-kuvauksia, sen verran rankka yhdistelmä tuo kuitenkin on. Kaksi eri tyyppistä tilaisuutta peräkkäisinä päivinä, perjantaina kestää n. 16h ja lauantaina sitten n. 13h. Luonnollisesti myös yöunet jäävät turhan lyhyiksi. Onneksi tällä kertaa pääsi lähtemään saalemilta siinä vaiheessa kun tilaisuus alkoi, Sampsa jäi hoitamaan tonttia loppuillaksi.

Niin, no. Toisaalta nuo tilaisuudet ovat periaatteessa samaa kaavaa. Eli musiikkia ja puhetta, mutta musiikkityylit ovat aika erilaisia, samoin kuin valmistelu ja puitteet. Ja myös se on erilaista, että Helsingissä allekirjoittanut roudaa ääntä (ja auttaa videoihmisiä kun eivät ilman apua pärjää ;) ja Wake Upissa puolestaan taas toimin käyttömestarina (kuten on jo todettu), eli vastaan käytännössä kuvausten videopuolen toimivuudesta.

Aamulla meinasi kyllä olla motivaatio varsin hukassa, eikä millään olisi jaksanut alkaa töihin. Onneksi tuo alkaa kuitenkin sujua jo varsin jouhevasti, noin kahteen tuntiin meillä oli kasattu TV-tarkkaamoon kaikki sieltä Helsingissä ollut kalusto, kasattu kamerat ja vedetty kaapelit sekä säädetty valkotasapaino yms. kuvan säädöt kuntoon.

Ilman suurempia ongelmia selvittiin tästäkin päivästä, mikä sinällään oli varsin kummallista. Yleensä kuvan kanssa on ainakin jotain häikkää ollut. No, tietysti sen verran meinasi olla stressaavia tekijöitä, että videokaappaustietokoneen ulkoiset kovalevyt temppuilivat jälleen kerran. Ei ole kovinkaan kivaa kun kone ei löydä levyjä, joilla on kaikki materiaali tallessa ja joille olisi tarkoitus tallentaa lisää. Koneen sisäiselle levylle kun ei oikein mahdu, sen verran paljon tilaa tuo video vie. Kuvaamme kuitenkin yli 2,5-3h tavaraa sisään joka kerta. Varsinainen tilaisuus ei kestä ihan noin kauaa, mutta nauhoitusta tulee kuitenkin testattua aina muutamaan otteeseen päivän aikana, että varmasti kaikki menee oikein talteen...

Seuraavalla kerralla saattaakin olla sellainen tilanne, että allekirjoittaneen pitäisi yrittää pyöriä pomona koko jutun ajan. Sampsa kun lupasi olla jossain kaukana. Mutta, sen näkee sitten.

Ensi viikolla pääsee taas Akun Tehtaalle ihmettelemään äänitekniikan saloja. Tällä kertaa kai ohjelmassa PA:n kasausta ja viritystä. Saas nähdä mitä nyt säädetään väärin. ;)

Ai niin, ja se visuaalinen materiaali. Vidioottikeikasta kun kuitenkin oli kyse...



Kalusto kannettu sisään ja vähän jo kasattukin. Motivaatio jossain pakkasen puolella ja pitkä päivä edessä. Ei muuta kuin hommiin. ;) Vasemmassa laidassa näkyy kamerakaapelit, joita tähän asti on vedetty 240m verran. Tällä kertaa tosin hoksattiin, että yksi 50m kaapeli pystytään oletettavasti ihan hyvin vaihtamaan 20m kaapeliin, siitä kuitenkin käytetään vain reilu 10m pätkä...... No, täytyy tutkia tuota seuraavalla kerralla, sitten olisi käytössä enää 210m kaapelia. Lisäksi yksi veto kulkee seinän sisällä, ja sen pituudesta ei ole hajuakaan, mutta se on erityyppistä kaapelia, kaiken lisäksi. Muut (2 kpl) siis joudutaan ainakin vielä toistaiseksi vetämään yläkerran tarkkaamosta yleisön läpi kameroiden luo.



Viaton harmaasävytaulu kolmen armottoman kameran ristitulessa. Suomeksi: valkotasapainon säätö alkamassa. Nyt tuon taulun käyttö jopa luonnistui paremmin kuin edellisellä kerralla. Kuvien absoluuttinen sävy saattaa edelleen olla vähän pielessä, mutta ainakin ne ovat kaikki samaa sävyä, mikä on kuitenkin se kaikista tärkein seikka tuossa.



Saalemilla on ihan kivan kokoinen miksausaitio, mutta jää kuitenkin liian pieneksi heti kun valokalustoa on yhtään enemmän. Koska kunnon valopöytää ei ole vielä saatu hankittua, niin kolmella pienemmällä tekevät valosäätäjämme tuon. Vielä kun saataisiin se oikea miksauspöytä takaisin peliin, niin asiat olisivat hyvin. Tuo GL2200 sekä ylimääräinen räkki on vähän säälittävän näköinen viritelmä, kun äänikalusto muuten on varsin hyvä. PA:sta löytyy pieni juttu Nexon sivuilta, vaikkakin sisältää muutamia (asia) virheitä... Mutta jätetään harjoitustehtäväksi niiden löytäminen. ;)



Ja tähän loppuun vielä yksi kuva bändistä. Leaderi kyllä puuttuu, mutta no, mihinkäs sitä tarvitaan? ;)

Ei kommentteja: