2009-11-01

2009-10-17 ja -18, Muksumessut, Tampere

Oli aika mielenkiintoinen tilanne edessä. Kumpikaan meistä vedon aikana paikalla olevista ei ollut kasaamassa, eikä siis kasausryhmästä ketään ollut vedon aikana paikalla. Onhan se toki ihan normaalia, että tulet bändin/muun ryhmän miksaajana paikalle valmiiseen pöytään, mutta aina siinä on kuitenkin talon ukko (tai nykyään myös akka :) saatavilla. Hum, vai onko ihan hyväksyttävää sanoa ukko mutta ei akka? No, mistäs minä tiedän, eikä sillä niin väliä, kun en muutenkaan aina jaksa perustaa korrektista kielenkäytöstä...

Kyseessä oli siis viikonlopun mittainen lapsiperheille suunnattu messutapahtuma Pirkkahallissa. Järjestetiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa, niin järjestäjillä oli mielenkiintoiset paikat, onneksi kävijöitä oli varsin mukavasti. Ilmeisesti ei siis jää ainoaksi kerraksi.

Meillä oli 8x10m kokoinen lava, etulinja korkealla ja takalinja vähän matalammalla. Telineillä tosin, että ei ripustettuna. Valoja "riittävästi" tuonne ja PA:na D&B T10-sarjaa (8kpl/puoli), ja subeina Q-subia (3/puoli). Ihan riitti kyllä tuonne, ja alapäätä oli jopa liikaa, vaikka sen riittävyyttä vähän pähkäiltiinkin. Ei sillä rokkia olisi vetänyt, mutta kun 85 dB (slow A) alkaa olla jo melkein kipurajoilla tuollaisessa lastentapahtumassa, niin riitti enemmän kuin hyvin. Oli muuten mielenkiintoista yrittää miksata kun taustameteliä melkein 70 dB (slow A) ja olisi pitänyt saada esitykset pysymään alle 80:ssä... Haasteita on onneksi hyvä olla, ettei elämästä tule liian tylsää. Ai niin, kyllä tuo T10 on kiva nippu, kuulostaa hämmästyttävän hyvältä suoranakin. Kyllä sillä vetää.

Meitä oli paikalla 2 henkilöä, joista minä hoidin äänimiksausta LS9:n kanssa, ja Hanna ajeli valoja sekä vastasi lavaroudauksesta. Kolmas kaveri olisi ollut kiva lisä, mutta kun ei sitä oltu tilattu niin sitten ei oltu.

Muuten viikonloppu sujui ilman suurempia ongelmia, mutta langattomien kanssa saatiin tapella turhan paljon. Kaikki toimi ilman sen suurempia ongelmia aina kun testailtiin. Ensimmäiset ongelmat alkoivat lauantaina, mutta onneksi vasta loppupäivästä. Siihen asti hyvin toiminut headset alkoi rutista juuri ennen kuin yhden esiintyjäporukan piti kavuta lavalle. Vaihdettiin mikki, joka osoittautui täysin mykäksi. Kokeiltiin eri mikkien ja lähettimien yhdistelmiä, ja lopulta luulimme löytäneemme 2 kpl toimivia yhdistelmiä.

Mutta heti kun esiintyjä astui lavalle, rutina jatkui. Onneksi langattomia käsimikkejä oli saatavissa, niin Hanna kiikutti sellaisen esiintyjälle. Päätimme illalla hakea pari uutta mikkiä varastolta. Sunnuntaina sitten mikit vaihdettiin ja testattiin, kaikki toimi ilman ongelmia. Ensimmäinen esiintyjä kapuaa lavalle ja käsimikkiä jouduttiin taas roudaamaan sinne. Siinä vaiheessa meinasi jo epätoivo iskeä. Onneksi syyllinen lopulta löytyi. Oli lähettimen mikkiliitin ruvennut heilumaan puuttuvan kiristysmutterin takia. Testeissä oli aina pidetty kiinni mikin liittimestä, ja heiluteltu kaapelia, eikä kokeiltu heilutella koko liitintä.... No, jälkiviisas on tietysti helppo olla, mutta elämä jatkuu. Onneksi. :)

Purku sujui jouhevasti, vaikka meinasi olla auto-ongelma. Tällä kertaa tosin niin päin, että autoja meinasi olla enemmän kuin kuskeja. Jokainen siis ajeli pyhässä yksinäisyydessä varastolle, ja autot saatiin myös purettua varsin ripeästi. Työaikaa tapahtumaan tuli uhrattua lauantaina 8-17.30 ja sunnuntaina 8-21. Mikäs siinä, kun rahaakin tuli.

Ai niin, esiintyjinä olivat: Aarne Alligaattori, Kana, Katti Matikainen, Maltti ja Valtti, Mimi & Kuku, Pulputinpannu. Näistä ehdottomasti paras oli tuo Aarne Allitiili (vai Krokokaattori?). Valitettavasti 'Esiintynyt Pikku Kakkosessa' ei näytä yleisellä tasolla takaavan laadukasta ohjelmaa tai edes kovin huipputasoisia muusikoita... Mutta, ehkä se nyt olisi pitäny jo arvata ennakolta.



Ripustukset on aina hyvä ylimitoittaa. Kuvasta näkyy hieman huonosti, mutta tällä kertaa safety-vaijerin olisi voinut jopa olettaa kestävän. Kaiutinnipun paino ~120 kilon tienoilla, ja vaijerin kestävyydeksi arvioitiin 10 tonnia. Sakkelit olisivat tuossa tapauksessa hajonneet kauan ennen kuin vaijeri. Nuo olivat siis sattuneet olemaan ainoat saatavilla oleva safety-vaijerit, ja päätettiin sitten jättää kaiuttimien mukaan, niin eipä ainakaan kenelläkään tulisi olemaan mitään sanottavaa... :)

2009-10-13

2009-10-09, -10, -11, Vapaakirkon Nuortenpäivät, Pori

Kauheasti tuntuu tapahtuneen asioita taas viime aikoina, mutta ihan kaikesta ei nyt ehkä tännekään viitsi kirjoitella.

AV-messuillakin käytiin viime viikolla, ja siellä oli kyllä taas kaikkea kivaa. Soundatan järjestämä savuseminaari, jossa puhujana oli joku MDG:n kaveri, oli ihan pätevää asiaa. Tuolla kaverilla oli myös referenssit kunnossa, kun liittyi varsin läheisesti Cirque du Soleilin savustusryhmään. Lisäksi ainahan se on kiva käpistellä laitteita ja unelmoida niiden hankkimisen perään. :)

Pelicaseja ja merkkausteippejä tuli ihmeteltyä vähän lähemmin ja hankintalistalle menivät molemmat. Tai no, toisaalta, molemmat on siellä kyllä olleet jo pidemmän aikaa, mutta siis kuitenkin...

Viime viikonlopppu meni vapiksen nuortenpäivillä Porissa. Oli pitkästä aikaa siinä mielessä jännä keikka, että Ravoltek oli nimellisesti päävastuullinen tuossa, vaikkakin Jonzun kanssa se tehtiin, mutta mun kautta se oli tilattu. Joskus näinkin.

Sisään saliin päästiin 15.00 ja soundcheckit alkoi 18.00 aikataulun mukaan, joten kiirus meinasi tulla. Etenkin kun meillä oli kuitenkin täysi PA-kattaus monitoritiskiä myöten, takatrussi, johon 18 lamppua+molton, sekä tykki+screen. Ja ihan liian vähän miehiä. Onneksi paikallisia kavereita oli muutama tullut paikalle, niin helpotti vähän elämää. Mutta kyllä se perjantai-ilta silti meni vähän sinne päin kaikin puolin. Toisaalta, yleisö sitä tuskin taaskaan huomasi mitenkään.

Muuten oli varsin leppoisa viikonloppu, perjantai-aamun ja sunnuntai-illan välille tuli taas se perinteinen ~40h töitä, josta kyllä tälläkin kertaa merkittävä osa odottelua. Mutta sitähän se noilla keikoilla on. Majoituksessa päädyttiin erään paikallisen roudarin vanhempien kotiin nukkumaan, missä oli kyllä puolensa. Hanavesi ei ollut oikein käytettävää kohtalaisen vahvan kananmunan tuoksun takia (varsin rikkipitoista oli vesi), mutta ruokatarjoilut sitäkin riittävämmät. Ja ainahan se on mukavampaa päästä johonkin muualle kuin koulun lattialle nukkumaan.



Äänisähkön tilanne kun kuorma oli varsin minimissä. Ylimmässä on kiinni yläpään vahvistimet (QSC PLX3402 yläkaapin alapäälle ja jostain nelikanavaisesta Lab.gruppenista kaksi kanavaa pilleille) sekä FOH-alue. Keskellä toinen sub-pääte (samainen QSC bridgattuna) sekä monitori-/lavasähköasiat (monitoreina 6kpl RCF 310A) ja alimmaisessa toinen sub-pääte (kuten edellä) sekä videotykki.

Toi QSC ei oikein riitä ei-bridgattuna noille JBL:n yläpäiden (SRX715) alaelementeille, pikkuisen jäi vajaaksi. Mutta, kun ei ollut muuta niin sitten ei ollut muuta.



Samaiset lukemat kuormituksen aikana. Ihan huippuja tuohon ei osunut, mutta ei noi mittarit missään vaiheessa seurannan aikana menneet yli 4A:n. Eli jos ei kauhean nopeasti laukeavia sulakkeita ole, niin 16A yksivaiheella olisi pärjännyt tämänkin varsin hyvin. Ainakin teoriassa. :)



Siinä tapahtuman tärkein otus aitiopaikalla. Tuntui Sissi-nalle nauttivan olostaan tuossa mikserin päällä. :)



Tuollaisia puhujanpönttöjä sais olla muuallakin. Tuossa on nimittäin sen verrna paljon asennetta.



Kun hätä on suurin jne... Jonzun efektiräkin virrantasaajan takana oleva lamppu on kytketty ihan normilla 3-pinnisellä xlr:llä, joten sen sijoittaminen muualle onnistuu varsin helposti.



Ja kun nyt näihin telineisiin päästiin... Voi sen käyttämättömän sidefill-kaapin noinkin hyödyntää. Superclamppeja on harvoin liikaa, niitä kun kuluu yllättäviin paikkoihin.



Olikohan tuo screen varmasti riittävän kokoinen saliin nähden? ;) Kuvasta näkyy huonosti, mutta toinen jalka jouduttiin sijoittamaan lavalle, kun muuten ei olisi mahtunut. Helpottaisi kummasti suunnittelua, jos salin mitat olisivat etukäteen tiedossa... Mutta, mahtui se onneksi pienellä säädöllä.



Toinen jalka lavalla, ja toista jouduttiin nostamaan hieman, että saatiin screen suoraan. Käyähän se noinkin tietysti.



Ja kyllä se kalusto loppujen lopuksi autoon saatiin pakattua. Tälläkin kertaa. Ja vielä olisi mahtunut monta casea mukaan...

2009-10-04, Israel-tilaisuus, Helsingin Vanha kirkko

VR palveli jälleen.... Tai sitten ei. Piti siis mennä junalla, kun tuo vanha kirkko on sen verran lähellä Helsingin rautatieasemaa. Toisin kuitenkin kävi. Siinä vaiheessa kun Tampereen päässä oli junan lähtöaika muutettu 1h myöhästyväksi, niin totesin parhaaksi ottaa oman auton käyttöön. Siellä oli pendolino hajonnut jollekin sopivalle korpiosuudelle, mikä sekoitti Hki-Oulu -välillä rataliikenteen aika tehokkaasti.

Autolla kuitenkin selvisin ihan kivuttomasti, ja ainoastaan n. 7 min myöhässä. Toisaalta, eipä me kirkkoonkaan päästy ajoissa sisälle.... Pitihän tuosta kirjoitella korvausvaatimus VR:n suuntaan, mielenkiinnolla odotan kuinka käy. :) Korvausvaatimukseen tuli toki käyttämättömäksi jäänyt lippu, km-korvaus Tre-Hki-Tre sekä menetetyt 3,5h työaikaa. Junassa kun on ihan hyvä naputella koneelle "paperitöitä".

Eikä tuollainen kahdessa tunnissa setti pystyyn ole noin ylipäätään mikään kiva homma. Etenkin kun itse en ollut nähnyt kyseistä kalustoa koskaan, ja mukana ei ollut ketään toista oikeaa äänimiestä. Ai niin, ja tilaisuus toki tallennettiin moniraiturille LS9:n adat-kortin kautta. No, hengissä siitä selvittiin, ja taisi sinne raidoille jotain jopa tarttua. :) Tosin, ei ihan kaikkea, mutta aina ei voi voi voittaa etc. Kyselivät myös, että koska muutan Helsingin suuntaan, eli ei se ilmeisesti ihan penkin alle mennyt sitten kuitenkaan.



Voihan sen LS9:n toki noinkin pakata kuljetusta varten, mutta itse ehkä harkitsisin jotain toista metodia. ;)

2009-09-28

2009-09-05, RistiRock, Tampere

Oli kyllä taas sellainen viikonloppu, että mikään ei oikein lähtenyt. Siis ihan kokonaisuutena, ei pelkästään mun osalta. Tavaroita kaatuili, putosi, jumitteli, laitteet ei toimineet, yms. Jopa siinä määrin, että valomies-Hannun suihkuttaessaan ison osan vichystään lavalle, ei jaksanut edes kauheasti enää masentua asiasta. Totesi vaan, että olishan tää nyt pitäny arvata. :)

Seuraavassa lista noista epäonnen kohdista. 1) Sidefill-pino kaatui lähes, onneksi oli hyvin liinoitettu nippuun ja Hannu seisoi vieressä, niin ei kallistunut kuin ihan liikaa. Mutta pysyi pystyssä. :) Syynä trussia nostaessa pinoon takertunut kaapeli. 2) Valotiski Jands Vista T2 tai T4, en tiedä kumpi, ei lähtenyt käyntiin. Lopulta Helsingin suunnalta löytyi vapaa GrandMA ja yksi roudari pystyttiin onneksi irrottamaan hakemaan se sieltä. 3) Melkein katon rajassa olevan ketjunostimen ketjut tulivat alas trusseja nostaessa. Onneksi kukaan ei ollut alla, ja lavakaan ei ottanut pahasti osumaa. 4) Se vichy 5) autojen pakkaus/purku noin ylipäätään, laatikot vaan eivät käyttäytyneet niin nätisti kuin yleensä 6) Vietiin Hessun kanssa paineaitakuorma AkunTehtaalle, ja Hessu pudotti sen liftiltä. Se perinteinen 3 vs. 4 -napin käyttölogiikka, ja sekosi vähän napeissa. Onneksi tuo aitanippu ei pudonnut korkealta, eikä kaatuessaan osunut ihan varaston seinään. Mutta on muuten hankala yrittää siirrellä pumppukärryillä pehmeässä hiekassa tuollaista 8 paineaidan nippua.... Onneksi löytyi lopulta pari laudanpalaa siihen kärryjen alle, muuten olisi saattanut alkaa ahristaa. :) 7) bändien vaihdot eivät myöskään sujuneet yleisesti kovinkaan hyvin. Ihan kaikkea en ota syykseni, mutta toki muutamassa kohtaa olisi voinut olla huolellisempi.

Kaikesta tästä huolimatta, mitään ei hajonnut kovin pahasti, kukaan ei kuollut/loukkaantunut pahemmin, ja yleisöllä oli kivaa. Eli ihan onnistunut keikka siis, kuitenkin. :)

Meinasi vaan vähän aiheuttaa stressiä toi viikonloppu, kun oli myös kauden ensimmäinen TV-Wup samaan aikaan, ja sielläkään ei mikään toiminut. Mistä se johtuu, että silloin kun on kiire ja stressi, myös laitteet alkaa temppuilla ihan urakalla? Onkohan Mr. (S)Murphyllä mitään tekemistä tämän asian kanssa? Tietääkö kukaan?-)

Sekin kuitenkin saatiin loppujen lopuksi purkkiin, ainakin jossain määrin. Ja Pete pääsi harjoittelemaan editointia. Meillä on tuollakin vähän muutoksia edessä, ja toivotaan parasta. Lähinnä siis henkilökunnan osalta. Kohta ehkä myös kaluston, mikä olisi varsin positiivinen seikka... Lähinnä nauhoituspuoleen olisi kiva saada parannusta aikaan. Ei ole kivaa kun sen kanssa joutuu tappelemaan melkein joka kerta. Mutta kun Oikea Rauta(tm) maksaa vähän turhan paljon... :(

Bändeinä näissä kisoissa olivat: Cumina, Exit, HB, Hermanni & Joku, Idän ihmeet, Olli Helenius-trio, The Rain, Sacrecy, Starwar, Tera.

Kuviakin ehkä joskus. On ne jo koneella, vielä kun saisi tänne asti. :)

2009-08-30, Firmakisat, KäyttöAuto-green, Tampere

"Okei, se on sovittu, olen silloin valmiina." puhelu loppuu, saan puhelimen takaisin koteloon ja samalla hetkellä se soi uudestaan "Ai niin, kyllähän se tapahtuma pitäis saada rakennettuakin... Onnistuuko?" Näin tällä kertaa. :) Ei kylläkään onnistunut, kun oli jo muuta menoa rakennuksen ajaksi.

Ainoa mitä tiesin keikasta, oli että jossain otsikon nimisessä paikassa olisi purku ja mua tultaisiin hakemaan kotoa vähän ennen puoltayötä. Mutta, mitäpä sitä toisaalta muuta tietoa tarttee? :)

Purku sujui ihan leppoisasti, ja kotona olin joskus viiden aikoihin. Olimme Antin kanssa lähdössä seuraavana päivänä vähän retkeilemään, ja täytyi hieman siirtää lähtöä. Ei ehkä ihan olisi päässyt vielä kasilta ylös...

Retkipäiväkin sujui mukavasti, ja yllättävän vähän väsytti. Kastuttiin vain aika pahasti kun alkoi loppupuolella sataa varsin rankasti. Mutta toisaalta, se kuuluu asiaan noissa retkihommissa, että välillä vähän saattaa vettä tirauttaa.

2009-08-18

Mökkeilyä ja ajelua

Oltiin sitten viikonloppuna taas mökillä. Ihan jees oli kyllä päästä käymään tuolla toisenkin suvun mökillä, ja näki vähän sukulaisiakin pitkästä aikaa. Ei paha ollenkaan. Se vain vähän latisti saunameininkiä, että kylmävesisaavista löytyi kuollut lepakko. Mutta, eihän siinä, tiskattiin se astia sitten aamulla saunan jälkeen. Onneksi vesiastioita oli muitakin.

Meinattiin myös Saana-Maaritin kanssa käydä Ähtärissä eläimiä ihmettelmässä 5. hääpäivän kunniaksi, mutta sunnuntaina satoi sen verran pahasti, että vaihdettiin Ähtäri Tuurin ihmeelliseen maailmaan. On sekin kyllä varsinainen kammotus, etenkin se linna... *brrhh* No, eihän siinä, vähän tarttui tavaroita mukaa ja sitten suunnattiin kohti kotia. Viikonlopun aikana kertyi auton mittariin viitisensataa kilometriä. Se ei olltu kovin kiva, kun itse joutuu bensat maksamaan, mutta minkäs teet.

Tänään kävin sitten pyörittelemässä tuota MusiikkiModen mobilelavayhdistelmää inssissä hyväksyttävän suorituksen arvoisesti. On vain tosiaan sen verran iso tuo yhdistelmä, että vähän se inssi katsoi asioita sormiensa läpi. Totesi vaan, että kyllä tuo käsittely kuitenkin sen verran hyvin sujuu, että eiköhän se riitä. :) Triplaantui sitten tuossa yhteydessä ajokortin kirjainten lukumäärä: BC->BEC1EC. Ja nyt on noita kirjaimia enemmän kuin isällä... Oli se sen arvoista kyllä. ;)

Saas nähdä koska on seuraava keikka. Muutama viikko tässä kai on tällä hetkellä vielä kalenterissa tyhjää, mutta aika nopeastihan se taas täyttyy. Jos nyt kuitenkin yrittäisi tässä välillä saada dippatyötkin vähän eteenpäin. Olisi ihan jees.

2009-08-06

2009-07-31 - 08-02, Nuorten Kesä, Ryttylä

Täysin uusi firma, täysin uudet ihmiset (ainakin alkutietojen perusteella), täysin tuntematon kalusto, täysin tuntemattomat festarit ja kaiken lisäksi tulin kesken kisoja paikalle. Ja sitten piti toimia talon monitoriukkona. Kuten kaveri totesi, haiskahtaa mv:ltä (mokaamisen vaaralta). :) Loppujen lopuksi homma meni erittäin jouhevasti, kiitokset hyvälle tiimille! TurkuAudion keikka oli tosiaan kyseessä, ja kun monitoritiskinäkin oli LS9, eikä mitään sen eksoottisempaa, niin helppohan siellä oli vetää, etenkin niillä aikatauluilla.

Tuli lisäksi taas korkattua muutama uusi bändi, mikä on aina jees. Etenkin Jeni Varnadeaun käyttämä suomalainen duo oli enemmän kuin rokpopjats. Eipä olisi aluksi uskonut akustisen kitaran ja sellon voivan toimia niin hyvin yhteen, mutta kyllä potki. Vielä kun olisi ollut vähän enemmän perkussioita tuon taustalaulajan rytmimunan ja tamburiinin lisäksi, niin ei olisi enää voinut parempaa olla. Mutta, soittajatkin olivat kyllä sen tasoisia, että pärjäsivät soittimiensa kanssa, mikä varsin usein vaikuttaa ainakin jonkin verran.... ;)

Bändeinä mun tuolla olon aikana olivat lisäksi Crux (Viro), HB, Mikko Goes to Heaven, Punainen lanka, The Rain ja Tommi Kalenius Band. Sekä houseband ja jotain muita vielä lisäksi. Näistä Hoopee ja Reini oli entuudestaan tuttuja, muut uusia.

Etupäässä oli käytössä Soundcraftin Vi6, joka temppuili kisojen aikana ihan urakalla, kaatui mm. virtual memoryn loppumiseen.... Mutta sain jälkeenpäin kuulla ihan ko. tuotteen product managerilta asti, että vika oli saatu lopulta paikannettua ja korjattua. Netti on välillä aika jännä paikka, saa kontakteja yllättäviin suuntiin. :) Olishan tuolla tiskillä kiva leikkiä joskus vähän enemmänkin, ehkä sitten joskus...

Ihan liian nopeasti noikin kisat oli ohi, ja vuorossa oli purkaminen. Se meni kyllä vähän puuhastellessa, ja tavaraa oli ihan liikaa. Eihän se mitään, jos olis normicaseja, mutta kun... 2/5 purkajasta tiesi oikeasti mitä tulee mihinkin, ja kaiken muun lisäksi oli kaikkea pikkusilsaa mukana. Silsa on siis kaikkea sellaista pikkusilppua ja sälää, jota ei syystä tai toisesta ole voitu pakata kunnon caseihin. Kuinka usein normifestarikeikalla on esim. Iso(tm) kahden käden rälläkkä ja hitsausmaski mukana?-) Saatiin kuitenkin loppujen lopuksi useassa erässä tulleet tavarat mahtumaan yhteen kuormaan, mikä oli ihan jees. Vähän se kyllä vaati turhan kovaa säätöä ja tetriksen pelaamista, mutta onneksi kuorkissa oli paljon kantavuutta...

Kotimatka vain meinasi vähän venähtää. Tai no, olin katsonut aiemmin, että junia menee Riihimäeltä ihan kivasti Tampereelle, mutta en mitään tarkempia aikoja ollut ottanut ylös. Kun päästiin asemalle, niin edellinen oli mennyt 4 min aiemmin, ja seuraavaan oli melkein tunti. Kyllähän se vähän harmitti, kun kello alkoi olla varsin paljon tuossa vaiheessa. Kaiken lisäksi juna vielä pääsi lähtemään melkein 10 min aikataulustaan myöhässä. Onneksi se kiri tuota niin, että Tampereella oltiin enää 2 min myöhässä. Vähän jännitti, että ehdinkö illan viimeiseen bussiin, vai meneekö takseiluksi, mutta vaikka kävin rahaakin nostamassa keskustorille juostessani, aikaa jäi vielä 10 min. Kotiin päästessä oli aika nuutunut olo. Olihan sitä tullut tehtyä edellisten 2 viikon aikana n. 140h töitä, ja siihen vielä matkat päälle. On se päivätöitä tekevän roudarin elämä välillä niin ihanan mukavan rauhallista. :)

Tätä kirjoittaessani istun junassa matkalla Tornioon. Ihan kiva päästä välillä näkemään sukulaisiakin, vaikka kyllä tällainen 7h juna ja sitten 8-9h automatka takaisin on toki aika rasittavaa omalla tavallaan. Onneksi nyt on toiminut netti ihan kivasti. :)

Ja, nyt taas kuvia, kun kerrankin sain tässä vaiheessa niitä.



Tuollainen vihreilmoitus saatiin tosiaan aikaan tuosta avaruusaluksesta. Laitteen suomen tekninen tukikin oli ihmeissään tuosta kun Jukka soitti ja ihmetteli asiaa.



Tuossa näkyy vasemmalla alhaalla Vi6:n stagerack ja oikean räkin ylimmäisenä Sennheiserin Evolution 300G3 -sarjan vastaanottimia. Ihan asiallisen oloisia värkkejä, ja varsin hyvässä kunnossa, kun sen verran uusia olivat. :)



MahtiSoundia(tm) etsimässä. Ei ole kyllä koskaan kuulostanut niin hyvältä kuin tuolla mikkipyydyksellä... (ja kellekään ei sitten kerrota, että signaali tuli oikeasti suoraan Line6:n pedaalista... ;)



Taidonnäyte Cruxin solistin voimin.



Näkymä FOHin takaa Cruxin konsertissa, kuva by Paula Mäkiprosi.



Siinä väsynyt juontajamme Jurmis(?) (ainakin siitä päätellen väsynyt, että yrittää peittää silmäpusseja...) sekä Paula.



Saatiinhan me se Vi6 kaatumaan myös ihan oikeastikin. :)



Telttakankaat putoavat.



Mastot kaatuu, niitä nousemaan en saa... Henkka ja Mikko lavapalaa roudaamassa etualalla.



Henkalla oli selkeästi jotain tuota mikseriä vastaan, kun joutui sillä tekemään alkuviikon töitä... Ei tuota sijaintia muuten voi oikein selittää.




Ja Mikolla ilmeisesti jotain taka-ajatuksia Henkan taustalla näkyvän auton suhteen...




Toisaalta, ei se tämäkään kaveri ihan täysijärkiseltä vaikuta, onneksi ei vielä ollut hirvestysaika, niin saatiin pomo pidettyä hengissä. ;)



Lopulta se pakkauskin valmistui, vaikka muutamaan otteeseen vaikutti kyllä enemmän kuin vähän epätoivoiselta valtavan silsamäärän osalta.



Ja pitihän sitä pakkauksen valmistumista juhlistaa pienellä voitontanssilla.