2010-06-30

2010-06-27, Juhannuskonferenssi 2010, lopputunnelmia

Konffa sitten saatiin jälleen lusittua. Keli suosi juhlia tänä vuonna, ja sadettakaan ei liian paljoa ollut.

Mitähän siitä nyt vielä kommentoisi. Perinteinen radiokokous sujui sekin ilman suurempia murheita, mitä nyt yksi kappale jouduttiin nauhoittamaan uudestaan äänittäjän pienen mokan takia. Mute on vähän hankala nappula väärässä paikassa. :)

Carola Häggkvist esiintyi juhlien ensimmäisessä maksullisessa konsertissa. Yleisö tuntui nauttivan, ja lippujakin oli myyty varsin kivasti. Käytännön järjestelyissä vain oli hieman hakemista, mutta onhan se ymmärrettävää kun ensimmäistä kertaa tuollaista järjestetään. Yleisö kuitenkin pääsi lopulta sisään, ja järjestyksenvalvojatkaan eivät liian paljoa aiheuttaneet ongelmia. :) Joku olisi tietysti voinut kertoa heille, että Carola lähtee yleisön joukkoon lauleskelemaan, tuntuivat olevan hieman hukassa siinä vaiheessa...

Asiasta toiseen, millähän työväen saunaan saataisiin edes vähän lisää hönkää. Torstaina ja perjantaina ei 22-23 välillä voinut puhua edes saunasta, kivet olivat jo viileähköjä, ja veden kiukaalle heittämisestä ei ollut juurikaan apua. Ehkä joskus sitten...

Sunnuntaina kun päästiin kotiin, alkoi muuttoprojekti saman tien. Ja totta kai ensimmäisenä iltana myös saunottiin omassa saunassa. Oli kyllä enemmän kuin hyvä ostos tuo asunto. Toki siinä puutteensa on, mutta positiiviset puolet ovat sen verran hyviä, että kyllä kannatti. Nyt sitten totutellaan asumaan tuolla metsän laidassa.

Tässä vielä muutama kuva.



Näkymä juhlakentälle.



Koirien yömajoitus. Hyvin ne tuolla tuntuivat viihtyvän. Tai ei ainakaan tarvinnut kauheasti pakottaa hyppäämään sisään. Tosin, en tiedä kuinka paljon saivat nukuttua kun kuitenkin ihmisiä ravasi pitkin yötä tuosta ohi.



Auto pakattuna tapahtuman jälkeen. Huomaa jääkaapin lähes oikeaoppinen sijoittelu. ;)



Mitähän käytännössä tarkoittaa 'Significant source'? :)



Näkymä Jonzun varaston läheltä. Voihan sitä mattoja noinkin kuivata, jotkut tikkaat tuolla maton alla näytti olevan.

2010-06-23

2010-06-23, Juhannuskonferenssi 2010, Päivä 1

Täällä taas. Vuosittainen kavereiden tapaamisviikko on taas käsillä, ja ihan liian monta lastentilaisuutta edessä. No, ei nyt kuitenkaan, ei lastenjutuissa mitään vikaa ole.... Jos ne vain ovat hyvin tehtyjä. :)

Meidän pikku pentu Peppi pääsi tänään ensimmäistä kertaa junan kyytiin, kun tultiin Haapamäelle. Ihan hyvin matka meni omassa häkissään asioita ihmetellen. Ja minäkin selvisin tuosta hengissä.

Jonzu on saanut jo katsottua miksausaition valmiiksi, ja muutenkin vähän ihmeteltyä paikkoja, niin huomenna on hyvä ruveta pistämään piuhaa kiinni. Meillä ei ole mitään kauhean ihmeellistä uutta, sama vanha meininki. Lastenteltan lavan kohtaa on tosin hieman muokattu talon toimesta, ja nyt se vaikuttaisi olevan hieman enemmän vatupassissa kuin aiemmin. Mutta, kierohan se on vieläkin. :) Noiden säätöjen takia meidän toinen kaiutintolppa saattaa joutua hieman pohdinnan ja hienosäädön kohteeksi, mutta sen näkee sitten.

Työhönotossa oli järkyttävä ruuhka, enkä lopulta edes saanut työkorttiani. Järjestelmät eivät kuulemma oikein olleet tykänneet päivän parista sähkökatkosta. Korttiprintteri ei mm. toiminut. No, ehkä huomenna sitten. Tänä vuonna mulla pitäiskin olla erilainen kortti, saas nähdä tuleeko siitä sellainen kuin pitää. Paljastetaan asia myöhemmin.

Pääteltassa on hieman mopo lähtenyt käsistä konferenssin juhlakonsertin artistin takia. Carola Häggkvistin vaatimuksesta päämikserinä on Soundcraft Series 5 ja monitoreissa ilmeisesti Crest LMx jotain. 56 kanavaa ja 52 kanavaa. Ehkä niillä nyt pärjää jotenkin täällä... Ai niin, ja vihdoinkin järkevät splitterit. Tai no, järkevämmät kuin aiemmin. :) Kyllä toi on jo sen kokoluokan kattaus, että karvan huonostikin toimivat aktiivisplitterit pelastaa usein päivän verrattuna ihan puhtaaseen passiiviseen piuhasplittiin. PA:na on taas tänä vuonna Nexon GeoS 1210:ä, muistaaksnei 8 palaa/puoli. Ihan asialliselta se kuulosti tuossa tänään kun pikaisesti kävin kuuntelemassa. Saas nähdä miten jatkossa.

Mutta, jos tästä vähitellen tutimaan, huomenna kuitenkin ihan liian pitkä päivä taas kerran.

Ai niin, tänään mä kai sitten valmistuin lopulta. Todistukseen kai tulee lukemaan jotain tyyliin 'Diplomi-insinööri, Signaalinkäsittelyn- ja tietoliikennetekniikankoulutusohjelma. Pääaine: Suurtaajuustekniikka'. Tai jotain. Jaa miten niin ylikoulutettu roudari?-) Onhan siitä toki keikalla kauheasti hyötyä, että pystyy teoreettisesti laskemaan Maxwellin yhtälöiden avulla langattoman mikrofonin antennin toiminnan, ja pähkäilemään, että miksei se toimi kuten pitäisi. Lopulta syyksi yleensä kuitenkin paljastuu loppuunkuluneet patterit, tai jotain muuta vastaavaa. ;)

Tästä se sitten lähtee. Vielä kun selviää tästä viikosta, ja ensi viikon muutosta. Sekä niistä parista seuraavan viikon keikasta, ja ja ja... Ei, nyt se uni. Ihan oikeasti.

2010-06-09

'Olette edelleen jonossa, palvelemme teitä mahdollisimman pian...'

Niin, otsikko on (lähes) suora lainaus erään arvostamani blogin pitäjän tekstistä (http://bobmccarthy.wordpress.com) Tuota kannattaa lukea ajatuksella! Etenkin jos äänijärjestelmien viritys ja siihen liittyvät asiat kiinnostavat... Murretaanpa siellä myös asiaan liittyviä myyttejä, kuten nyt vaikka se, että saako line array-nipusta muuttaa yksittäisen kaapin gainia...

Ja miksi tuo otsikko? Pahoittelen minäkin sitä, että hieman hilijasta on ollut viime aikoina. Keikkarintamalla ei ole tapahtunut mitenkään ihan kauheasti tänä keväänä, mutta se on toisaalta ollut hyvä juttu. Tässä on ollut nimittäin tuollainen pienehkö projekti, jota myös diplomityöksi kutsutaan. Tuolla joissain muissa oppilaitoksissa harhaoppiset käyttävät vastaavista projekteista nimiä gradu, päättötyö, seminaarityö, yms. Eli, valmistuminen alkaa olla varsin lähellä. Kuten niin monella muullakin teekkarilla... Käytännössä kaikki pitäisi minun osaltani olla nyt hoidettu, ja enää odotellaan sitä viimeistä nuijankopautusta, joka sinetöi valmistumisen. Lähes viimeisin versio tuosta projektin lopputuloksesta löytyy osoitteesta: http://ravoltek.net/dippa/dippa_rajala_olli.pdf

Niin, ja onpa tässä muuttokin edessä. Tällä hetkellä meidän perheeltä löytyy: farmariauto, 2 koiraa, oma kämppä ja kauhea asuntolaina. Ai niin, ja tilasinpa vielä Aamulehdenkin. Eikös nuo kaikki kuulu aikuisuuteen? :) Muuttoon on vielä muutama viikko, mutta siitä se sitten lähtee. Sitten voi saunoa vaikka joka päivä! Ei paha. Käytännössä muutamme heti juhannuksen jälkeen. Menee vähän säädöksi, kun juhannusviikko kuluu perinteiseen tapaan Keuruulla lapsien seassa, ja muutto pitäisi suorittaa sitten juhannuksen jälkeen maanantai-keskiviikko -akselilla. Mutta, eiköhän siitä selvitä jotenkin. Toivottavasti nyt vain saisi sen kuorma-auton käyttöön, koska ilman takalaitanostinta roudaus vain on turhauttavaa.

Joitakin varsin mielenkiintoisia keikkoja on kyllä tullut tehtyä kevään kuluessa. Tuli mm. kokeiltua miltä tuntuu työntää trukkia kolmen miehen voimin ylös Hakametsän hallin lastausramppia. Pito ei riittänyt muuten... Ja on muuten ehdottomasti top10:ssä ärsyttävien roudausreittien osalta tuo Hakametsä. Toisella keikalla taas katselin kun jotkut ajelivat trukilla ympäri hallia tuoppi kädessä. Tuli myös toimittua virallisena valvojana samana päivänä, kun kahden kaverin piti saada painonsa tarkistettua ennen painimatsin alkua. Alkoholilla taisi tässäkin kohtaa olla jonkinlainen vaikutus asiaan. Kaikenlaista sitä siis joutuu keikoilla tekemään, toivottavasti nyt kuitenkin tuon yhden työllistäjän tanssilattiasta saa pysyttyä erossa... ;)

Tällä viikolla tuli oltua pari päivää d&b audiotechnikin koulutuksessa aiheena heidän Q-sarjansa. Ihan asiallista tavaraa oli, siitäkin ehkä lisää myöhemmin. Ja kai sitä kameraakin voisi tyhjentää jossain vaiheessa, jos vaikka niitä kuvia eksyisi sitten tännekin asti.

Nyt kuitenkin nukkumaan, että jaksaa huomenna säätää auton ja töiden kanssa. Ei ole halpaa kyllä tuo yksityisautoilu. Mutta toisaalta, ei ole julkinenkaan liikenne edullista... Hervanta kiittää, kuittaa ja vaikenee.

2010-01-22

2009-12-30, -31, 2001-01-01, Nokia Mission vuodenvaihde, Metroareena

Yllättävän simppeli kattaus oli tällä kertaa ohjelmassa. Ainakin siis kalustomäärältään. Ei sitä tullut kuin puolitoista kuorma-autollista, josta oli trussia ja lavaa jonkin verran.

Äänipuoli olisi kyllä voitu hoitaa helpomminkin, mutta selvittiin siitä näinkin. Tosin, oli taas vaihteeksi sellainen pätsihirviö, että ei paremmalla väliä. Käytännössä meillä oli >40 kanavaa, jotka piti saada päätiskiin ja nauhoitukseen, ja noista 30 monitoritiskiin. Ilman kunnollisia splittereitä tietystikin. Kahdella splittaavalla kaukokaapelilla mentiin, ja monitori/päätiski oli noilla hoidettu varsin kivuttomasti. Nauhoitukseen meni sitten ihan liian monta viuhkaa, joista osa jouduttiin vielä jatkamaan matkan varrella.

Niin, ja toki riittävä määrä kunnollisia lavahakuja olisi auttanut enemmän kuin paljon. Nyt oli muutama, ja sitten kauhea määrä pitkiä irtovetoja. Ei kiva. Joku saattaa jo arvata, että linjacheck ei onnistunut ihan hetkessä, ja ongelmia löytyi ihan liikaa. Mutta loppujen lopuksi saatiin kaikki kanavat jokaiseen pöytään, mutta yhtään vapaata ei tainnut enää jäädä. Siis vapaata siinä suhteessa, että olisi saatu signaali kulkemaan jokaiseen pöytään.

Pöytien osalta mentiin vähän järkevämmin onneksi, mulla oli monitoripäässä LS9 ja etupäähän otettiin sitten kuitenkin Series5, joka taisi täyttyä lähes kokonaan. Mulle jäi lopulta vissiin pari kanavaa tyhjäksi, ja lähtöjä taisi olla tyhjänä 1. Lavalla oli siis 13 kulmalinjaa (muutamassa pari kulmaa) ja toinen rumpali soitti napeilla. Näin sivuhuomiona, monitorien tekemistä helpottaisi kauheasti jos kulmat olisivat edes sinne päin saman kuuloisia... Ei noista RMC:n Turbosoundeista taida kahta samanlaista löytyä, ja isoimmat erot olivat varsin merkittäviä. Tosin, eipä niitä itse tarvi kuunnella... ;)

Tällä kertaa oli siis niin paljon aikaa, että sai Smaartin avulla kateltua kaikki läpi, niin pääsi edes vähän samaan suuntaan noiden taajuustoistojen kanssa. Ainakin siis läppärin ruudulta katsottuna. :)

Ai niin, ja kovin usein ei joudu rakentamaan huutocomia kolmeen paikkaan. Tosin, eipä se vaadi kuin yhden pikkumikserin sopivaan kohtaan. Speksit tuolla mikserille: inputteja mikkien määrä, ja outputteja saman verran. Jokaiseen lähtöön ajetaan siis kaikki muut paitsi ko. lähdön päässä olevan komottimen luona sijaitseva mikki. Laajenee siis varsin helposti isommaksikin kuin kolmeen paikkaan.

Tällä kertaa olivat saaneet video-ohjaamon pois salista. Ihan järkevä muutos, niin ei kulu yleisöpaikkoja tuolle, ja pystyvät ohjaamossakin paremmin keskittymään työhön.

Mutta kun kaikki oli saatu kytkettyä toimivaksi, ja homma käyntiin, niin sitten sujui varsin kivuttomasti. Itse tapahtuma oli tekniikan kannalta yllättävän simppeli, jos siis vertaa aiempien vuosien härdelleihin.... :) Kotiinkin pääsi lähes inhimilliseen aikaan häppeningin jälkeen, taisi olla n. 0600 1.1. kun olin kotona, joten mikäs siinä.

2009-12-21

2009-12-11, Apa Ali-Löytty, Joulupraise, Lempäälä

Ei ole kyllä koskaan kivaa vetää samaa keikkaa samana päivänä kahdessa eri paikassa. Etenkin kun on kauhea kiire saada kalusto toimimaan ja kasaan. No, iltatilaisuutta ennen ehdittiin kyllä käydä Ideaparkissa asti syömässä ja muutenkin ottaa rennosti, että se ei ollut ihan niin kiirus. Mutta kuitenkin.

Se mikä tuosta teki vielä vähän ärsyttävämmän, oli tilojen sijainti. Naapurirakennuksissa oli noi keikat, mutta toki kalusto piti pakata autoon tuolle matkalle ihan samaan tapaan kuin varastolta lähtiessä.

Onneksi muuten oli varsin helppo keikka, eikä mitään kauhean kummaa tapahtunut. Mitä nyt Apan bändi oli osunut keikkabussin palopaikalle kun kävivät vetojen välillä vähän asioilla. Joku hevariryhmän bussi oli syttynyt motarilla Ideaparkin lähellä palamaan, sen perässä oli ollut ko. porukan pikkubussi ja sitten Apan pikkubussi seuraavana. 1,5h olivat sitten seisseet siinä ennen kuin pääsivät liikkeelle.

Ja oli taas kivaa tehdä hommia bändin kanssa, jossa suurin osa soittajista on tuttuja vuosien ajalta. Siinä on aina ihan oma viiliksensä.

Hengissä selvittiin siitä(kin), ja ilman suurempia murheita. Onneksi joskus näinkin.

2009-12-16

2009-12-05, WakeUp

Kauden viimeinen TV-Wup, ja se meni melkein hyvin. :) Oli vain ykköskameran kaapelit (2x50m) eksyneet toisinpäin kuin aiemmin, ja ongelmat toki alkoivat vasta tilaisuuden alettua. Ilmeisesti toisen kaapelin naarasliitin (tulee kameran päähän) oli vähän epämääräinen. Toimi kameran ollessa paikallaan, mutta kun sen otti olkapäälle ja rupesi hyörimään lavalla, ongelmat alkoivat.

Onneksi oli joskus aiemmin tullut asiasta puhetta, muuten olisin saattanut olla enemmän hukassa asian suhteen. Käytännössä siis tarkkaamon kameramonitorissa näkyi kuva oikein, mutta nauhalle (ja program-monitoriin) se meni väärin. Kuva tulee siis kamerasta lähtien kompostina (composite) ja komponenttina, ja nyt komponenttisignaaleista yksi pätki toisinaan.

Kävin ensiksi kaikki matkan varrella olevat liittimet läpi, ja se vaikutti auttavan hetkeksi. Mutta, eipäs kuitenkaan. Onneksi oli yksi ylimääräinen 50m kaapeli varastossa, niin sai sen vaihdettua. Ei kuitenkaan ole kovin mukava toimenpide silloin kun tilaisuus on menossa, ja kaapeli kiemurtelee yleisön seassa... Meinasi ns. tulla vähän hiki, mutta onneksi kaapelinvaihto kuitenkin auttoi, ja saatiin loppu purkkiin ilman ongelmia.



Tuossa kuva lavalta. Rumpalin vieressä näkyvät trussinpätkät olivat kiinni ainoastaan toisesta päästä. Painoa siellä kuitenkin oli sen verran, että kyllä tuo pysyi tuossakin asennossa. Ihan kivan näköistä oli salissa, toivottavasti se toimii myös ruudussa. Ei oikein ehtinyt sillä silmällä katsella noita, kun oli vähän muutakin tekemistä kuvausten aikana... :)

2009-11-30

2009-11-29, Veteraanikonsertti, Valkeakoski

On siitä irkistä jotain hyötyä. Tällekin keikalla eksyin ihan sen takia, että satuin olemaan oikeaan aikaan oikealla kanavalla. :)

Valkeakoskelaisella firmalla oli iso keikka, ja liian vähän kasausaikaa, niin tarvitsivat osaavan käsiparin apuun. Kriteereinä oli 'Jos tietää mikä on xlr, ja osaa kytkeä sen, niin on riittävän osaava'. No, ehkä mä just ja just täytin sen kriteerin. ;)

Käytännössä varsin simppeli homma. Etu- ja takatrussit, joissa vähän valoa, takana myös kangasta. Edessä roikkui Turbosoundin PA. En vain itse olisi välttämättä laittanut 20m jännevälillä tuota trussia, hymyili jo ilman kuormaakin ihan kivasti. Toisaalta, ei siihen kauheasti tullut kuormaa, mut kuiteski.

Ohjelmassa oli puhallinorkesteri, iso kuoro, big band, ehkä jotain muuta musiikkia, ja tietysti puheita. Itse pääsin onneksi lähtemään heti pystytyksen jälkeen, joten noista ei sen enempää.

Niin, että ei mitään sen kummempaa tosiaan. Hyvin meni, ja kuulemma joskus myöhemminkin saattaa tulla soitto keikalle.



Tuossa kuva lavasta. Näyttää puhallinorkesteri ja pieni osa kuorosta olevan lavalla soundcheckiä tekemässä.



Piti saada "miksausaition" takana oleva ovi kiinni, ettei siitä koko ajan olisi ravattu. Aika hyvin onnistui kisojen valomies löytämään sopivan mittaisen xlr-piuhan tuohon paikkaan. :)