2011-01-23

2011-01-22, Valoinstallaatio, Ylöjärvi

Olipas taas vähän erilainen keikka. Aika harvoin sitä lunta joutuu lapioimaan (etenkään kun sen ei pitänyt olla meidän homma), eikä myöskään noiden tykkien säätö. Mutta toisaalta, päästiinpä sitten nopeammin kotiin... Kyseessä oli siis ilmeisesti TTVO:n oppilaiden toteuttama valo/videoinstallaatio Ylöjärven kaupungintalon ympäristössä. Muutama kuva siitä tuossa alla.



Tuossa sääsuoja videotykille. Materiaaleina 2 kpl tuollaista 1x1m kokoista lavaa ~1,5m jaloilla, etuseinä plexiä ja tuo musta kangas sadesuojana. Ihan söpön näköisiä olivat. Ja tämä teline kaivettiin siis lähes keskelle tuota isoa lumikasaa, onneksi Hanna jaksoi heiluttaa lapiota.



Tuossa kuva toisesta telineestä, takana näkyvästä pakettiautosta hoidetaan koko komeuden ohjaus.



Tuossa vielä jonkinlainen kuva kokonaisuudesta. Valaistus muutamalla citycolorilla, citysourcella ja dts:n liikkuvalla led-washilla.

2011-01-12

2011-01-06, -07 ja -08, Ilonpäivät, Sampola/Tampere

Viimeinen kerta tätä vuosittaista rutiinia. Ensi vuonna Ilonpäivät pidetään nimittäin Siilinjärvellä. En tiedä, toisaalta vähän haikeaa, mutta toisaalta ihan hyvä näin. Ainakin tuo Sampola paikkana alkoi jo vähän turhauttaa, eikä vähiten roudauksen takia... Sitten taas toisaalta, kyseessä on varsin leppoisa ja mukava keikka kuitenkin kaikilta osin, niin sellaisen poisjääminen on aina vähän sääli. Juttua viime vuoden tapahtumasta.

Kyseessä siis on King's Kids-työn vuosittainen tapahtuma, joka tähän mennessä on pidetty Tampereella. King's Kids-toiminnassa tanssilla ja musiikilla on tärkeä osansa, mikä näkyy tapahtuman ohjelmassa varsin pitkälti. Erilaisia tanssiesityksiä on useita, ja onpa siellä välillä ihan live-musiikkiakin esitysten taustalla.

Viikonloppu sujui pääosin ihan mallikkaasti, mitä nyt pienissä jutuissa mokailtiin ihan liikaa, mutta sellaista se elämä on. Ja kaikkia "mokia" ei voi edes laittaa meidän syyksi, kerrankin jäi CD tunnistumatta. Lisäksi ilmeisesti nuo mokat olivat pääosin taas niin pieniä, että se ei yleisöä haitannut, kiitoksia lähinnä sateli viikonlopun jälkeen. Sellaista se on kun samojen tyyppien kanssa tekee töitä, ja sopivalla asenteella. :)

Ehkä pahin itselle sattunut moka tuolla oli vasemman jalan skandaalin saattaminen hieman väärän sijaintiin. Olin siis kiipeämässä FX-räkin vierestä ylemmälle penkkiriville, ja siinä matkalla kolhaisin vähän räkkiä. Lopputuloksena yksi katkennut säätöpotikka D2:sta, ja kahden alemman M1:n säätöpotikoitten pyöräytys "muutaman" kierroksen verran. Alkoi kuulostaa laulu hieman jännältä, kun kaikuun oli päätynyt decay-ajaksi 14s... ;) Aika hyvin kyllä osuttu, vaikka itse sanonkin.

Ja sitten kuvakavalkadi. Olkaatten hyvät.



Kuva salin takaa. Nouseva katsomo, eikä tietystikään mitään kunnon paikkaa mikserille. Mutta kyllähän sen casejen avulla saa penkkien väliin asemoitua. FX-räkki onneksi mahtuu juuri sopivasti penkkirivien väliin. :) Huomaa myös PA-kaiuttimien suuntaus. Ensimmäiset rivit jäävät kyllä aika huolella ulos niiden suuntakuviosta. Lisäksi tuo vasemman puoleinen subbari osoittaa vähän outoon suuntaan, vaikka kyllähän subbari toisaalta on "ympärisäteilevä"...



Salin hieno valojen ristikytkentä. Ei liene ihan tältä vuosikymmeneltä... Tässä kohtaa täytyy tosin todeta, että koko rakennus on menossa isoon remonttiin tämän vuoden huhtikuussa, että eiköhän tuollekin osastolle jotain tapahdu.

2011-01-06

2010-12-30 ja -31, Nokia Mission uusi vuosi

Eipä mitään maata järisyttävää. Aika saman kaavan mukaan mentiin kuin aiempinakin vuosina, mitä nyt musiikkipuoli oli jälleen kerran pykälän järkevämpään suuntaan. Ei edes yhtä viulua tällä kerralla! Tosin, sinällään vähän koomista, että melkein eniten stressiä aiheutti vieraileva israelilainen artisti, silloin kun lauloi vain taustanauhansa kanssa. :) Kuvaa aika hyvin sitä, että tuo perusylistysbändi alkaa olla sen verran tuttu tapaus, että niiden kanssa pärjää jo varsin hyvin.

Vielä kun saisi järkevämmät monitorit käyttöön... Ja järkevämmän tiskin. Mutta, kyllä tuollakin nyt pärjää noissa kisoissa, kunhan vain saa eq:t monitoreille.

Mitähän vielä. Eipä siellä mitään ihmeitä tapahtunut, aikataulukin oli niin väljä, että kasauksen ja vedon välisenä yönä sai nukuttua yli 8 tuntia! Jotenkin oli vähän sellainen olo, että mitä me nyt on tehty väärin... :) Kiva kyllä välillä näinkin päin.

Ja sitten ne pakolliset kuvat.



Lavastukseen kuului tällä kerralla led-molton taustalla, ja nuo hiutaleet edessä. Kunhan tuon led-virityksen sai toimimaan, niin varsin kivan näköistä jälkeä sillä sai aikaan. Kuva sinne ajettiin Hippotizerilla, milläs muulla...



Ilmeisesti hiutaleet olivat jostain kierrätysmateriaalista, päätellen taustapuolen ulkoasusta... :)



Tässä vielä kuva koko lavasta. Liikkuvia oli kolmisenkymmentä, muutama blinderi ja etuvalot. Valotiskinä GrandMA.



Kuvassa tuon suomalaisen orkesterin pianisti, ja taustalla led-moltonia.



Allekirjoittaneen jo tuttuakin tutumpi työpiste. Huomaa erityisesti nalle yläkulmassa. Näkyy vähän huonosti, mutta sijaitsi monitorilandian huutocomi-kaapin päällä.



Edellisessä kuvassa näkynyt osasto hieman tarkemmin. Taaempi mikseri oli intercomia varten, pitihän se saada kuulumaan sekä FOHiin, monitorilandiaan että nauhoitukseen. Edessä oleva mikseri liittyi allekirjoittaneen kuuntelujärjestelmään. Ja läppäri nyt kuuluu aina vakiovarustukseen. Mukana tietysti ainoastaan Smaartin takia (monitorien viritys sekä rta/spektrogrammi keikan aikana), eikä missään nimessä nettiin pääsyn takia. Ehei.



Vielä yksi kuva PA:n ripustuksesta. Tälläinen versio tällä kerralla. Ai niin, etupäässä oli Vi1 käytössä, jos jotakuta nyt kiinnostaa.

Huomenna pitäisikin lähteä kasaamaan toista vuotuista perinnettä, King's Kidsien ilonpäiviä. Ilmeisestikin on viimeistä kertaa Tampereella, katsotaan nyt sitten mitä vastaan tulee. Roudauksen kannalta tuo Sampola on kyllä hankala paikka, mutta sitähän se elämä on. Nyt vaikenen, ja lähden valmistautumaan saunaan. Tekee muuten ihan hyvää näin 16km hiihtolenkin jälkeen. :)

2010-12-14

Splittauksen sielunelämää (ja vähän lavakaapeloinnistakin)

Muusikoiden.net:issä kyseltiin vaihteeksi harvinaisen fiksuja lavakaapelointiin liittyen (http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=50&t=196509). Ajattelin kuitenkin raapustella oman vastineeni splittaukseen liittyen tänne, koska saan sitten nuo kuvat liitettyä tekstin sekaan ja lisää kirjoituksia blogiini. ;)

Eli, alla olevassa kuvassa näkyy erään suomalaisen tapahtumatekniikkafirman kaksi erilaista splittausjärjestelmää. Ensin takapuoli ja alempana etupuoli. Kuvat ovat eri tapahtumista, kuten äkkinäinen saatoi arvatakin. :)





Molemmissa järjestelmissä varsinaisen splittauksen hoitaa xta:n aktiivisplitterit. Vasemman puolimmaiset kuuluvat vanhempaan kattaukseen, jossa on xta:n vanhempi splitterijärjestelmä, ja oikeanpuolimmaiset taas hyödyntävät xta:n uudempaa splittausjärjestelmää.

Tuo uudempi järjestelmä voitaisiin ottaa esimerkiksi, koska se alkaa olla tehty kuten oikean järjestelmän kuuluukin. Eri puolille lavaa ripotellaan 12-kanavaisia lavarasioita, jotka moninapaliittimellä/multsarilla (Veam on mallisarjan nimi, tarkempaa speksiä en tiedä) varustetulla kaapelilla kytketään eteenpäin. Tästä on se hyöty, että esim. rumpuraiserille voidaan tuo lavarasia laittaa paikalleen jo lavan takana ja kytkeä mikkipiuhat siihen. Bändivaihdon aikana raiseri rullataan paikalleen, kytketään multsari kiinni ja homma on valmis. Nopeuttaa vaihtoja varsin paljon.


Kuvassa on kirjaimilla merkattu lavarasioiden paikat. Riippuu paljon keikasta kuinka monta ja mihin tarkalleen rasiat tulevat, mutta tuo on varsin toimiva lähtökohta. Joskus saattaa olla tarpeen laittaa vielä lavan keskelle eteen yksi rasia, mutta eihän tällä alalla mikään sovi samaan tiukkaan pakettiin. Lisäksi esimerkkinä käytetyssä järjestelmässä rasioita saadaan ketjutettua. Eli "A-piste" voi sijaita fyysisesti useammassa eri kohdassa. Varsin näppärä isommilla lavoilla, koska aika harvoin on tarvetta 12 reiällä samassa pisteessä. Myös tuo kirjainten kiertojärjestys riippuu aina pätsimestarin (tai jonkun muun lavahenkilön) mieltymyksistä, mutta tuohon tyyliin kuitenkin.

Laavakaapelointi päätyy lopulta splitterijärjestelmän kaapelipuolelle multsareihin. Ylemmässä splitterikuvassa näkyy roikkuvia värikoodattuja xlr-viuhkoja. Ne ovat kytketty noihin lavalta tuleviin kaapeleihin ja näiden avulla hoidetaan se varsinainen "pätsääminen". Eli oletetaan, että oranssiin nippuun olisi kytketty rasia C. Tämän rasian kanavaan 1 on kytketty sähkökitara ja kanaviin 2-3 sähköpiano. Splitterin luona C1 (eli oranssin viuhkan 1-kanava) kytketään kaukokaapelin kanavaan 10 ja C2-3 kaukokaapelinkanaviin 15-16. Kaukokaapelin kanavat näkyvät xlr-runkoliittiminä noiden viuhkojen ja ylhäällä olevien tuulettimien välissä.

Tässä kyseisessä järjestelmässä FOH ja monitorilähtö ovat multsareilla tuolla splitterin kaapelipuolella. Muistelisin noidenkin olevan 12-kanavaisia kaapeleita. Splitterin naamataulussa (joka näkyy alemassa splitterikuvassa) on vielä 2 erillistä lähtöä ihan xlr:inä, josta voidaan signaali syöttää nauhoitukseen tai bändin omaan monitoritiskiin tai mihin nyt ikinä halutaankaan.

Tässä järjestelmässä phantomit kytketään splitteriltä, eli niiden hoitaminen on pätsäämisestä vastaavan kaverin tehtävä. Pienemmissä tapahtumissa joko talon monitorimiksaaja tai joku lavaroudareista hoitaa oman tonttinsa ohella pätsäämisen, mutta yhtään isommissa kinkereissä siinä on hyvä olla ihan oma kaverinsa. Toki tuo henkilö voi auttaa esimerkiksi lavalla kun on saanut pätsin tehtyä, mutta siihen liittyvissä pähkäilyissä on kyllä riittävästi tekemistä kiireisissä kisoissa.

Hyvä toimintatapa on purkaa pätsi aina kokonaan bändin vaihtuessa ja kytkeä asiat uudestaan. Tällä varmistetaan se, että ne asiat ihan oikeasti menevät sinne minne menevät, eikä se nyt niin paljoa enempää ota aikaa. Kunnon muistiinpanojen pohjalta pätsin rakentaminen tyhjästä on lisäksi huomattavasti nopeampaa kuin alkaa lennossa yhdistelemään vanhaa ja uutta pätsiä. Pätsimestarin tehtäviin kuuluu siis vastata siitä, että asiat ovat splitteriltä pätsätty oikeisiin kanaviin, phantomia menee sinne minne pitääkin, ja lisäksi signaalit tulevat sopivalla voimakkuudella splitterille. Koska kyseessä ovat aktiivisplitterit, niin niissä on gainisäätönsä. Aika vähän niihin tarvitsee käytännössä puuttua useimmissa metelimusiikkia tarjoavissa kisoissa, mutta on sitäkin tullut vastaan.

Tässä käsitellyssä splitterijärjestelmässä on räkin alaosassa vielä 2 riviä runko-xlr:iä, joista toisessa rivissä ovat urokset ja toisessa naaraat. Nämä on ihan kylmästi kolvattu rinnakkain, eli yksi kanava kaapelista on saatavana molempina xlr:inä paneelista. Vastaava paneeli löytyy FOH:ilta ja siinä ei ole mitään ihmeellistä välissä. Näitä voidaan käyttää paluukanaviin FOHilta (eli siis pa:lle yms. menevät), huutocomin rakentamiseen, intercomiin, yms. Eli ihan mihin tahansa, jossa vaaditaan suora kaapelilinja FOHin ja lavan välillä.

Mitähän vielä. Paljon on tullut sanottua, mutta todennäköisesti kauhean epäselvästi ja oletettavasti jotain äärimmäisen kriittistä on myös jäänyt puuttumaan. Saa laittaa kommenttia, jos joku kohta kaipaa vielä lisävalaistusta.

2010-12-12

2010-12-05, Ilveksen Iloinen itsenäisyys

Taisi kyllä tulla eteen hienoimmat pirskeet hetkeen. Ilves-hotellissa Tampereen keskustassa järjestettiin 24. kerran itsenäisyyspäivän aattona hienot pukujuhlat, joiden tunnuslauseena on, että ei voi olla ylipukeutunut.

Meiltä tuli kalustoa kolmeen eri paikkaan, joista allekirjoittaneen osalle osui Ball Room. Tuolla oli kutsuvierastilaisuus ensimmäisenä ja sen jälkeen ovet avattiin suurelle yleisölle. Bändinä tilassa soitti Dallape, joka oli varsin positiivinen kokemus. Kannattaa kyllä käydä kuuntelemassa, jos joskus on mahdollista!

Aika harvalla bändillä tulee nykyään lavalta mikserille vähemmän kanavia kuin lavalla on soittajia... Toki isot kuorot erikseen, mutta nyt laulajia oli vain 2. Ja vaikka kokoonpano vaihteleekin kerrasta toiseen, niin ei sitä kyllä kuullut missään. Potki, ja lujasti. Toki musiikkityyli ei ihan aina iskenyt, sellaista ehkä 30-luvun tyyliin olevan tanssimusiikkia, mutta järkyttävän hienosti soitettuna. Kokoonpano tällä kerralla: rummut, sähköbasso (ainoa pahempi tyylirikko), sähkökitara, viulu, haitari, marimba, tenorifoni, alttofoni/huilu, trumpetti, pasuuna ja laulu.

Vaikka päivä venyikin kohtuullisen mittaiseksi (20h tuli listaan), niin allekirjoittaneen osalta oli aika lupsakkaa pääosin. Kasauksessa ei ollut mikään tulipalokiire, ja bändillä oli mukanaan oma miksaaja. Eipä siinä paljoa tarvinnut tehdä kisojen aikana, kunhan vähän päivysti, että kaikki toimi.

Ja tuon artistin miksaajan suusta kuultua 'Niin, tässä oikea mikki oikeaan paikkaan -metodissa on vielä se hyvä puoli, että tiskin nollaaminen nopeutuu huomattavasti kun eq:ta ei ole paljoa tarttenut käännellä'. Niinpä... :)


Ballroom juuri ennen kisojen alkua. Kattaus sille kutsuvierasporukalle.


Kutsuvierasporukan tarjoilupöytä. Näytti muuten todella hyvältä livenä!


Dallape solistinaan Sami Saari. Siinä oli kyllä mies paikallaan. Ihan loistavaa showta koko esityksen ajan. Huomaa myös asiaankuuluvat nuottitelineet. :)


Ball Roomin PA-torni. Alhaalta ylöspäin: B2, Q-Sub, 5*T10 (joista jätin ylimmän irti). Ei todellakaan optimaalinen, mutta kun ei voi ripustaa ja pari vuotta sitten kokeiltu Q-sub+Q7 -kombo jäi kauaksi riittävästä. On sitä huonompiakin läjiä tullut vuosien aikana kuunneltua, eli kyllä tuolla ihan veti, mutta ei siitä sen enempää. :)

2010-12-03, WakeUp

Vuoden viimeinen WakeUpin TV-taltiointi ja vaikka aikataulu ja muutkin asiat olivat jo sekaisin, niin pistettiin samalla myös koko tv-kalusto uusiksi. Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä, eikös... ;)

Ollaan siis tähän asti kuvattu vanhalle JVC:n kalustolla, 4:3 SD-tasoista kuvaa. Se on ihan tuotantotasoinen kalusto kyllä, mutta ikä alkaa jo näkyä kaikessa. Ei vähiten siinä, että kalusto on kulunut ja nykylaitteilla jo lähtökohtaisesti saa paljon parempaa jälkeä aikaan.

Alunperin piti ottaa talteen 16:9 SD-tasoisena, mutta kaluston aiheuttamista rajoitteista johtuen piti siirtyä suoraan HD-kuvaan. Sinällään aika sama, kun lopputulos kuitenkin ajetaan TV7:n taikalaatikon 'hyvä sisään->huono ulos' läpi, mutta onhan se nyt toki kiva alkuperäiset saada hyvällä laadulla talteen. Niin, se väritoisto. Olin ihan viiliksissä koko setin ajan, kun näytti niiiiiin hyvältä. Nyt alkoi jo löytyä sävyjäkin, eikä vain tasaista väriä. :)

Tarkkaamo myös yksinkertaistui monta kertaluokkaa, kun monitorien määrä romahti. Nyt kaikki kytketään mikseriin, joka tuuppaa tavaran yhteen monitoriin. Siinä näkyy siis Program, Preview ja kamerakuvat, sekä myös skoopin valoisuusnäyttö. Tällä kerralla olimme myös eri paikassa kamerakaapeleiden pituusrajoitusten takia.


Multiview-näyttö


Tarkkaamo tällä kerralla.

Vielä oli pientä säätöä kaapeloinnin yms osalta, mutta kyllä se siitä. Tällä kertaa muutos ei ollut kyllä huonompaan suuntaan juuri miltään osin. Tai no, kameroiden käytettävyys on karvan huonompi kun ovat pienempiä ja kontrollit eivät ihan niin hyvin saatavilla kuin noissa JVC:n vanhuksissa mutta toisaalta myös kevyempinä helpottavat kuvaajan elämää.

Kamerat siis ovat Sonyn EX3-sarjaa, ja mikserinä Panasonicin AG-HMX100, jolla saisi tehtyä myös 3D-kuvaa. Milloinkohan TV7:lle pystyisi tarjoamaan sellaista. ;)


Videomikseri


Pirteää tarkkaamohenkilökuntaa

2010-11-26

Maata Näkyvissä 2010, 2010-11-18 - 21

Raapustelen nyt jo jotain, ja laitan kuvat tänne. Teksti päivittynee lähipäivinä, kunhan ehdin.

Lainatakseni vapaasti erästä roudarikeskustelua 'Sekoilun superlatiivi?' 'Maata näkyvissä...'

Kyseessä on kyllä tekniikan osalta sen verran ypj-juttuja[1] sisältävä härdelli, että ihan heti ei tule toista mieleen. Aika harvoilla festareilla kun on samassa tilaisuudessa montaa eri puhujaa, miimikkoa, tanssiryhmää, ja musiikkia reggaesta räpin kautta örinämetalliin. Ja toki bändit ihan muutaman minuutin vaihdoilla. No joo, ehkä nyt vähän liioittelin, mutta tuosta saa hyvän kuvan kuitenkin. Ohjelma on ihan oikeasti varsin laajalla skaalalla.

[1] Jaa että mikä ihmeen ypj? Yks Pikku Juttu = joku todella spesiaaliylläri, joka käytännössä vaatii aikaa/energiaa/resursseja enemmän kuin siihen lupautuessa osasi arvata. Esimerkkinä, 'Olis yks pikku juttu, ei mitään kauhean isoa, pitäisi vain tuo yksi lava käydä hakemassa pois, kestää ehkä puolisen tuntia lastata se autoon.' Mutta toki unohdetaan kertoa, että lavan ja varaston välissä on 200km.

Jos aiemmat vuodet kiinnostavat, niin ne löytyvät kyllä: 2008/1, 2008/2, 2008/3, 2009/1, 2009/2.



Näkymä areenan takaosasta piippuhyllyltä. FOH on kyllä ihan riittävän kokoinen, ei siitä pääse mihinkään.


Näkymä samalta suunnalta, mutta jonkin verran alempaa Newsboysien konsertin aikaan.

Perinteiseen tapaan vaikutin TV-tiimissä tälläkin kerralla, tosin tänä vuonna en koskenutkaan kameraan tapahtuman aikana, vaan istuin kuvatarkkailijan paikalla. Muutenkin pysyttiin traditioissa aika hyvin, RMC:n kyydillä Turkuun, vähän autojen tyhjennystä niiden kanssa, ja TV-tiimin saavuttua kisapaikalle tiimin vaihtoa. Tänä vuonna RMC:llä oli tavaraa kahden puoliperän ja kahden kuorma-auton verran. Eli ihan kiitettävästi erikokoisia ja painoisia ruskeita laatikoita. Tai no, olisivatkin kaikki olleet laatikoissa, mutta kun sitä irtosälää on aina ihan liikaa.

Meillä sujui kasaus kohtuullisen kivuttomasti torstain osalta. Mitä nyt riggaajat olivat muutaman tunnin aikataulustaan myöhässä, mikä heijastui meidänkin toimintaan jossain määrin, koska lavan rakennus viivästyi vastaavasti. Toisaalta torstaina saatiin aika hyvin tehtyä muutenkin se mitä tehtävissä oli. Illalla hotellille lähtiessä tilanne näytti vielä hyvältä. Mutta totuus paljastui perjantaina, kun vielä puolisen tuntia ennen kisojen alkua joutui vähän sykkimään. Tuntuu olevan luonnonlaki, käytettävissä olevalla ajalla ja vaadittavalla kalustomäärällä ei ole mitään väliä, aina tulee kiire. :)

Tänä vuonna positiivisena seikkana oli hotelliin majoittumisen helppous. Aiempina vuosina on ollut kauheaa säätöä, mutta nyt asiat sujuivat sopivan joutuisasti. Osasyynä saattoi toki olla, että nyt siellä oli nuorehko henkilö tiskin takana, eikä se elämäänsä kyllästynyt vanha ja kurttuinen tapaus.

Meidän oma kattaus myös tuntui tänä vuonna toimivan hämmentävän hyvin. Toki aina on kaikkea pientä, ja muutama varsin kinkkinen ongelma tuli myös ratkaistua. Tänä vuonna intercomit toimivat ilman suuria murheita ja yksikään kameroista ei pudonnut kesken kaiken pois menosta, vaikka osittain epävarmoja kaapeleita jouduttiinkin käyttämään.

Ääniasiaa: Hallin puolella äänikalusto oli kokenut hieman päivitystä viime vuodesta. PA:na oli jälleen isoa Vertecciä, ja monitoroinnin sidefilleinä pienempää Vertecciä. Etufilleinä jälleen Martinin W3:t. Mutta yleisön sivu/yläfillit olivat vaihtuneet Martinin W8-klusterista l'Acousticsin Kiva/Kilo-nippuihin. Tuntui toimivan varsin hyvin, eli oli kyllä eteenpäin se muutos. Ainakin mitä nyt pikaisesti ehdin kuuntelemaan. Alapään jyrinät hoidettiin tuttuun tapaan 4/puoli l'Acoustics SB28-kaapeilla, jotka oli kytketty jonkinlaiseen kardioidi-moodiin.

Tiskeinä monitoripäässä oli Vi6 ja Venue D-Show Profile, jota käytettiin vain Newsboysien monitorointitarpeisiin. Kaverilla kun oli show tikulla mukanaan. Etupäässä Vi1 jakoi lavaräkin Vi6:n kanssa, ja lisäksi käytössä olivat Crest X-VCA ja Soundcraftin Series 5. Ilmeisesti kattaus toimi kohtuullisesti, koska mitään suurempia mutinoita ei kantautunut korviini. Toisaalta, olinhan vain vidiootti tuolla, niin eipä mulle kaikkea kerrota... :)


Kuva lavasta piippuhyllyltä katsoen. Alempana näkyvät Vertec-niput, ja ylempänä nuo Kiva/Kilo-pinot.

Valohäröilyä:
Valokattaus luonnollisesti vaihtuu joka vuosi, koska riippuu niin lavastuksesta yms. Tänä vuonna uutta olivat Roben jotkut 2500W liikkuvat, joita taisi lähemmäs parikymmentä olla. Lisäksi perinteiseen tyyliin Varilite 1000- ja 2000-sarjalaisia muutama, ja Mac 250 ja 700-sarjan lamppuja kasa. yhteensä liikkuvia oli noin kuusikymmentä tänä vuonna. 4- ja 8-moleja oli niitäkin ihan kivasti, jossain 30-40 välilä se lopullinen määrä taisi olla. Kyllä sillä jo yleisön sokaisee... :) Näiden lisäksi kasa ledipalkkeja taustarätin värjäykseen ja kauhea kasa Atomicin 3000:ia.


Hieman vanhemman liiton seurantaheitin. Huomaa takaosassa oleva käyttöaikalaskuri, sekä jalustan päällä majaileva virtalähde. Ja painoa on kuulemma Riittävästi.

Taustagrafiikka oli tänä vuonna hoidettu yhdellä Isolla screenillä, ja vain kahdella tykillä. Viime vuonna screenejä ja tykkejä oli 9. Puolensa tuossa, myös se, että tykkien piti olla aikasta paljon järeämpiä. Ja järeämpien tykkien vuokra on myöskin järeämpi. :) Grafiikka ajettiin myöskin perinteiseen tapaan Hippotizerin kautta. Ja huomasivat senkin, että sopivasti rikkinäinen videofilee kyllä toistuu kivasti, mutta saa Hipon layerin kaatumaan. Ja takaisin niitä ei saanut kuin restartilla, joka kestää hetken, eli ei voinut keikan aikana tehdä. Onneksi 6 layerillä pärjästi kuulemma ihan riittävän hyvin sen vedon.




Näkymä sunnuntain jumalanpalveuksen aikaan.



Jumalanpalveluksen jälkeen.



Tuollaisia peilipallovirityksiä lavalla oli kasa, kuten aiemmista kuvista on saattanut havaita.


Vidiotismia: Meillä ei kaluston osalta ollut juurikaan päivityksiä. Mitä nyt kraana tuli käyttöön, joka oli enemmän kuin jees. Ja lava oli tänä vuonna 20-30cm korkeammalla kuin aiemmin, eli lavan edessä vetävä kamera jäi liian matalaksi. Tämä muutos ei ollut muullakaan tekniikalla tiedossa, joten onneksi emme olleet yksin.



Joku yrittää ilmeisestikin olla kauhian vitsikäs. Ei siinä, kyllä tuohon videomikseriin hiiren sai kiinni, mutta ei suoraan käyttöpintaan...



Kuvassa se meidän kraana. Tykkään. Olivat ennättäneet rakentaa paineaidan yli puoleen väliin, kunnes saivat tietää meidän haluavan kraanan tuohon. Hieman meni aitaporukalla naama nyrpeäksi, kun aitaa piti sitten siirtää ja kasata uudestaan. :)



Näkymä tarkkaamosta. Ei siis mitään uutta, vähän layouttia muutettu viime vuodesta.



Kuvatarkkailijan toimipiste. Laitteisto-, kaapelointi- ja muutamasta muusta syystä johtuen tuosta nyt tuli tuollainen kuin tuli. Ja järjestys oli aika mielenkiintoinen, kuten kuvasta näkyy. Kahdestaan taipui hyvin, kun yksi käänteli noita kahvoja, ja toinen pyöritteli 1 ja 4-kameroiden CCU:n potikoita. (nuo räkkilaitteet remotejen ja monitorien välissä). Kuvatarkkailija pystyi siis valitsemaan itselleen katseltavaksi yksittäisen kameran, ja seuraamaan suoraan program-kuvaa. Käytännössä tuli kuitenkin kirkkaudet vilkuiltua pääosin kameroiden preview-monitoreista, jotka näkyivät edellisessä kuvassa. Ja kroppa kiittää hyvästä työergonomiasta... :) Taustalla näkyy videoskooppi, joka on suureksi avuksi kuvan kirkkauden säädössä. Toki silmällä pääsee pitkälle, mutta ei se kaikissa tilanteissa ihan täysin riitä.



Äänitarkkailijallakin lähti homma vähän lapasesta. Aiemmin ollut mikseri, ja Finalizer. Nytä vähän enemmän. Siirrettiin myös tänä vuonna toisella pöydälle, niin tuli tuohon videopuolelle enemmän tilaa. Hyvä näin.

Sekalaista:



Näkymä huoltosillalta purun yhteydessä. Kuten tuli jo todettua, kaikenlaisia laatikoita oli varsin hyvä määrä. Löytyi räkkiä, casea, kuutiota, painavaa kuutiota, semipainavaa puolikuutiota, sekä nostettavaa laatikkoa. Näitä termejä siis kuuli autoja pakatessa. :)

Mutta, tässä nyt nämä. Päivitän ehkä jossain vaiheessa lisää, nyt taas töiden pariin.