2009-05-31

2009-05-27, Kuorkkikeikka Hämeenlinnaan

Joutui sitten tekemään ensimmäisen varsinaisen kuorma-autokeikan, kun kävin yksinään hakemassa kalusteita Aulangolta. Hieman meinasi jännittää alussa, kun ei ollut tullut noilla kunnon kuorma-autoilla ajeltua aiemmin juurikaan, mutta kyllä se siitä sitten lähti sujumaan. Onneksi oli kesäkeli, vaikka välillä vähän satoikin, niin eihän siinä silloin ole mitään ongelmia.

Olenhan minä noilla C-korttia vaativilla pakettiautoilla ajellut, mutta se on aika eri asia kuin kunnon kuorkki. Pakuissa kun on ihan "normaalit" jarrut ja vaihteetkin pääosin samanoloiset kuin henkilöautoissa. Se on vähän eri asia ajaa paineilmajarruilla, ja tuossa oli jo isompi vaihdelaatikkokin, tuplaajat ja kaikki. Hieman joutuu kyllä miettimään, että mitenkäs tää nyt menikään, kun liikennevaloista lähtiessä pitää miettiä muuta liikennettä, peräylitystä, kaasua, kytkintä ja lisäksi sitten tuota vaihtamista. Etenkin sitten kun hyppii noiden kahden alueen välillä. Jos nyt et tiedä miten nuo menee, niin tuossa autossa on 8 vaihdetta eteen, mutta ainoastaan neljä kohtaa kepille. Puolessa välissä pitää kääntää vaihdekepissä olevaa vipua, ja käydä samat lovet uudestaan. Eli 1/5, 2/6, jne on samoissa kohdissa.

Päivän aikana tuli myös opittua se, että messumatto ei tykkää jos sen päällä ajelee autolla. Tämä siis asiakkaan suusta kuultuna. Mutta, itepä olivat ajelleet... :)

Keikkaa olisi nyt tarjolla ihan liikaa. Haluaisin kyllä tehdä niitä, mutta kun noi päivätyöt... No, toisaalta, ehkä se on hyvä, ettei liikaa joudu roudaamaan, niin pysyy järjissäänkin. Tosin, joku voisi kysyä, että olenko koskaan ollutkaan, mutta se nyt on ihan toinen kymysys jo...

2009-05-22

2009-05-20 ja -21, Break Forth 2009, Pirkkahalli

Niin, itse tapahtuma kesti pari päivää, mutta rakennus ja purku toki hieman pidempään. Aloitettiin pistämään kalustoa pystyyn ysin aikaan tiistaina ja ihan hyvin ehdittiin hoitaa homma kotiin kun ensimmäinen tilaisuus oli vasta 19 aikaan keskiviikkona. Se oli lisäksi enemmän kuin mukavaa, että rakennus hoidettiin päivällä eikä tarttenu öitä valvoa tuon takia. Purku kuitenkin venähti sen verran myöhään (tai aikaiseen, ihan kuinka vain :) että hyvä kun oli saanut nukuttua edes jonkin verran rakennuksen aikana. Tosiaan torstaina olin hallilla kahdeksan pintaan ja perjantaiaamuna katsoin viimeisen kerran kelloa 0614 ennenkuin nukahdin. Mukava 22h päivä siis.

Kyseessä oli siis Nokia Mission järjestämä iso tapahtuma Pirkkahallissa, ja kalustoa oli tulossa jälleen kerran ihan liikaa. Mutta toisaalta, mikäs siinä on puuhastellessa, aina välillä on kiva tehdä isoja juttuja. Tosin, kyllä purun yhteydessä joskus määrittelemättömään aikaan aamuyöstä alkoi taas vahvasti mietityttää, että voisiko sitä tienata leipänsä jotenkin muuten... ;) Se on kyllä kysymys, jota tulee säännöllisen epäsäännöllisesti mietittyä, etenkin rankalla keikalla kun mikään ei toimi, päätä särkee, väsyttää ja on nälkä. Mutta sitten taas toisaalta, harva työ on niin vaihtelevaa kuin roudarin hommat. Vaikka siis toki perusjutut pysyvät samoina, ja tietyt jutut tehdään (lähes) aina samalla tavalla, niin vaihtelua on kuitenkin havaittavissa. Missä muussa hommassa pärjätäkseen pitää olla pätevä mekaanikko, muusikko, taiteilija, fyysikko, insinööri, matemaatikko, psykologi, "bodari", nörtti, logistikko sekä fysioterapeutti. Ai niin, ja kokinlahjoista ei myöskään ole haittaa, eikä diplomatian taidoista.

Meillä oli ihan mahtava porukka taas hommissa. Kiitokset erityisesti Markukselle, Hessulle ja Miksulle! Sekä kaikille muille ketä tiimissä oli. Hommat sujuivat jouhevasti, eikä suurempia meistä johtuvia ongelmia ollut. Langattomat temppuilivat vähän liikaa, ja ehkä siihen olisi voinut vaikuttaa johonkin suuntaan paremmalla etukäteissuunnittelulla, mutta ei se vika kyllä meissä ollut. Puolet tapahtumasta mikit toimivat ihan ilman ongelmia, mutta vähän ennen illan pääkonserttia meinasi alkaa ressata kun pätkiminen oli niin rankkaa. Onneksi tilanne helpottui päätähden astuessa lavalle. Toki jos käytössä olisi ollut sopiva rf-spektrianalysaattori tai edes järkevä skanneri, niin olisi ollut helpompaa löytää vapaat taajuudet, mutta minkäs teet. Ja tosiaan, hyvin ne toimi silloin kun settiä kasattiin....

Niin, pääesiintyjänä oli siis Michael W. Smith bändeineen, jotka aloittivat Euroopan turneensa täältä. Hyvin vetivät, ja iso kiitos heidän miksaajalleen. Kuulosti hämmästyttävän tasapainoiselta ja volumekin oli inhimillinen. Toki aina on huonoja kohtia salissa, eikä mikään ole tässä maailmassa täydellistä (paitsi Saana-Maaritin tekemät chokolate chip cookiesit ;) mutta kuulosti hyvältä. Ja saman suuntaista kommenttia on tullut varsin monelta suunnalta kyllä...

Smithin takia kalustoa piti olla mukana ehkä hieman normaalia enemmän. Eihän meillä nyt ollut kuin tiskeinä etupäässä Soundcraft Series 5 ja Midas Heritage 2000 (Smithille), ja monitorilandiassa Crest Century LXm ja Heritage 3000 (Smithille). Lisäksi Smithin valomies halusi vetää Whole Hog 2:lla, joka meinasi aiheuttaa päänvaivaa. RMC:n Hogista oli nimittäin diskettiasema särki, ja vaikka lamppujen tiedot ehkä jotenkin pystyisi syöttämään tiskiin käsipelillä, niin olisi kuitenkin kiva pystyä myös tallentamaan kaikki tehdyt ohjelmoinnit... :) Onneksi Jounilta kuitenkin löytyi uusi asema, ja ongelma saatiin ratkaistua.

Videotykkejä oli myös määrissä, itse asiassa yksi enemmän kuin viime syksyn Maata Näkyvissä-festareilla... :) 11 oli siis lopullinen määrä pääsalissa. 2 oli sanojen näyttöä ja IMAGia[1] varten, ja loput 9 grafiikan takia. Nuo oli jaettu 5 takalinjaan ja 4 etulinjaan. Ja screenit olivat koko lavan levyiset. Signaali noille lähti Hippotizerin HD-versiosta (mikä sitten ikinä tarkalta mallilta olikaan) ja kyllähän sillä kaikkea kivaa pystyy tekemään. Hinta vain on vähän suolainen...

[1] IMAG = Image Magnification, eli tämä "perinteinen" screenkuvaus, jonka tarkoituksena on saada kaukana lavastakin oleskeleville jonkinlainen käsitys lavan tapahtumista.

Tällä keikalla tuli myös todistettua, että SM58 kestää kolhuja, ja niistä on joskus jopa hyötyäkin. Markuksen talkback-mikki alkoi yhtäkkiä kuulostaa ihan kauhean ohuelta, koko alapää jostain muutamasta sadasta hertsistä alaspäin oli leikkautunut pois. Muutama varsin napakka napautus mikserin casen kulmaan, ja ääni palautui ennalleen. Tapahtumaa seurannut porukka repesi kyllä varsin pahasti tässä vaiheessa.... :)

Kyllähän siellä kaikenlaista tapahtui, ja meillä oli teknikkojen kesken jopa hauskaa. Ainakin välillä. :) Ei kun ihan oikeasti, oli taas erittäin mukava tehdä töitä tuon porukan kanssa. Kiitoksia kaikille!

Hieman kyllä nyt meinaa väsyttää, kun tulin tosiaan kotiin niin myöhään (aurinko oli jo noussut aikoja sitten), eikä ehtinyt oikein nukkua. Piti oikeisiin töihinkin ehtiä muutamaksi tunniksi ja nyt perjantaina illalla vielä yhtä tenttiä valvomaan. Hieman meinaa kyllä väsyttää, mutta tätä se on. Ai niin, 1.6.-31.10. olis soppari koululle töitä tekemään täyspäisenä. Saa nähdä mitä siitäkin tulee.... Samat ATK-säätöhommat jatkuu kuin aiemminkin, mutta tällä kertaa hieman isommissa piireissä. Aiemman 100 koneen sijaan meidän ryhmämme vastaa noin 1000 koneesta.

Sitten kuvia yms sälää tuttuun tapaan. Laitetaan nyt ensimmäiseksi linkki erääseen juutuup-pätkään
http://www.youtube.com/watch?v=sSO-R7C58os Erityisesti siinä 1:30 tienoilla kannattaa olla tarkkana... ;)



Itse Maailmanomistaja, tai jotain. Kuten eräs sukulainen totesi "Jos olisit feispuukissa, niin tuo olisi just sopiva kuva sinne..." :) Kuva by Mikael Karjalainen



Markus, Miksu, Minä, Hessu ja Midas. Tuolla tiskillä siis tehtiin Smithin porukan monitorit. Kuva by Markus Nordblom.



Nii-i, mitäpä tuohon nyt enää kommentoisi. Olisko joku kateellinen?-)



Piuhaspaketti splitterikeskuksen luona. Ei meillä ollut kuin vaivaiset 108 splitterikanavaa käytössä, ja just just pärjättiin. ;) No joo, ei nyt kuitenkaan, monta kymmentä jäi vielä vapaaksi. Mutta piti olla kaksi erillistä splitterijärjestelmää, koska Smith veti ihan omiin kanaviin ja käytti omia miksereitään.



Tältä siellä sitten näytti. Smithillä oli tosiaan Suomesta koottu kuoro mukana konsertin loppupuolella. Ja se porukka kyllä rokkasi! En muista koska olisin viimeksi kuullut niin kovatasoista kuoroa gospelpiireissä. Ääntä lähti, porukalla oli hauskaa ja se vielä kuulosti ihan älyttömän hyvältä.



Kuva hieman toisesta suunnasta ja hetkestä. Kuva by Markus Nordblom.



Aika hyvä ilme Mr. Smithillä. :) Kiitokset Roineen Mikalle kamerani lainaamisesta ja kuvan ottamisesta.

2009-05-20

2009-05-18, ShowTanssin SM-kisat, Tampere

Jooh, torstaina oltiin kasaamassa setti loppuun, ja sunnuntaina sekä maanantaina purettiin.

Pientä säätöä meinasi olla ilmassa, mutta mikäs siinä. Sehän kuuluu asiaan. Yllättävänä muutoksena jouduttiin purkamaan myös videokalusto, mikä hieman pitkitti purkua, mutta ne piti saada pois alta ennen kuin katsomoa ja tanssilattiaa lähdettiin purkamaan.

Maanantaina oltiin vain paljon nopeampia kuin oli arvioitu, joten jouduttiin odottamaan kuorma-autoa. Se vielä lisäsi jonkin verran tuota odottelua, että sinipukuinen setä oli hieman eri mieltä autolla ajelusta. Ei kuulemma saisi ajaa ilman konttorin leimaa... Ihan tylsä setä. Mut joo, eihän siinä autossa mitään suurempaa vikaa ollut, ja parin pienen korjauksen jälkeen (toinen lähivalo oli pimeänä, ja joku paperi puuttui, eli ei mitään kriittistä) läpi meni. Eihän tuolla ole ikää kuin pari vuotta, tai jotain.

Ai niin, kannattaa muuten noudattaa nostimen minimikuormaspeksejä, tai muuten voi tulla ongelmia telinettä alaslaskiessa... Robottikamerakaan ei paina ihan sitä 25 kiloa, mikä tuossa oli minimi, mutta pienellä säädöllä sen kyllä sai alas. :)

Varastolla piti sitten vielä purkaa Kuopiosta tullut täysperävaunurekka, ja kun kummassakaan kontissa ei ollut liftiä, niin meni vähän säädöksi. Ehkä siitä joku kuva jossain vaiheessa. Illalla kotiin ja pakkaamaan omia tavaroita seuraavaa Pirkkahallirupeamaa varten.

2009-05-15

2009-05-12, Kouluttautaumista ja roudausta, Tampere

Saarisen Reiska kävi pitämässä Smaart-koulutusta Moden ääni-ihmisille. Ihan hyvä se on noita asioita kertailla kyllä useamminkin, ja jouduinpa jopa "apuopettajaksi" loppuvaiheen mittausosuudessa. Mikäs siinä, vielä kun itsekin luottaisi omaan osaamiseen noin paljon. ;)

Päivän aikana opittuja asioita olivat 'Smaart ei ole peli' ja 'Traktori on pahasta'. Että näin.

Tuon koulutuksen jälkeen olikin sitten aika siirtyä Pirkkahallin suuntaan, ohjelmassa ripustusten tekoa. ShowDancen SM-kisat olivat tulossa, ja ennen tanssiparketin kasaamista piti trussit saada ylös. Vielä kun olisi jo suunnitteluvaiheessa tiedetty parketin koko ja sijainti niin olisi ollut hyvä. Niin, ja sekin olisi auttanut, että olisi ollut vain yhdenlaista trussia käytössä. 4x14 m trussit jouduttiin muuttamaan 2x14 ja 1x20 m muotoon ripustusten ja alueen koon takia. Se taas hiukan hankaloitti muuta ripustamista, koska noita lyhyempiä trusseja ei enää saanutkaan symmetrisesti lavan päälle.

Onneksi alkuvalmisteluja olivat olleet tekemässä nohevat roudarit, eivätkä vain satunnaiset apukädet, joten pois pääsi inhimilliseen aikaan. Päivän aikana myös totesin jättäväni kevään viimeisen kurssin pois ohjelmasta, koska keikkojen takia 66% luennoista oli jäämässä väliin ja tentti tuli luentomuistiinpanojen pohjalta. Onneksi ei ollut pakollinen, vaikka olisikin ollut mielenkiintoinen. Kaikkeen ei vain voi revetä.

Päivän aikana tuli myös kuultua "Niin, sulla on se keikka. Sinne tulee vähän sellasia kaiuttimia, ständejä ja mikkejä. Eikös tämä riitä spekseiksi?" ;) Onneksi en itse ollut menossa tuonne, mutta meillä oli puolestaan jämäkeikka kun kaikki kalusto oli Jossain Muualla(tm).

Jos tässä vaiheessa vielä ihmettelet tuota traktoriviittausta, niin se on ihan sama minkälainen mittakioski on käytössä ja kuinka pätevä kaveri on sen takana, lavan lähellä pörräävä traktori pilaa mittaukset. Ja oman kokemuksen mukaan myös taivaalla kaartelevat hornetit ovat haitallisia. :)

2009-05-10, Nokia Missio, Tampere

Launtaina noin 21.30 soi puhelin, ja kysyttiin monitoreja tekemään sunnuntaiksi, kun vakikaveri oli sairastunut. Mikäs siinä, sunnuntaina olisikin ollut täysin vapaa päivä ilman sen suurempia tekemisiä. Tuo on vielä kaiken lisäksi varsin helppo keikka nykyään, kun bändeihin on saatu vähän jotain järkeä.

Tämä olettamus myös piti varsin hyvin paikkaansa, juuri mitään muutoksia ei tarvinnut monitoritiskin asetuksiin tehdä. Avasi kanavat ja jotain pientä hienosäätöä teki, niin sillä päästiin maaliin. Ja kiitoksiakin tuli, pianistin mukaan kuulosti paremmalta kuin aiemmin. Kukahan siellä oli käynyt säätämässä jotain?-) Etenkin kun noilla Mission PowerWorkseilla vaan ei voi tehdä hyvää jälkeä.

Se vain harmitti kun aamulla oli tarkkaan pakannut salkkuun kaiken tarvittavan, mutta unohdin salkun nätisti olohuoneen lattialle. Kännykän laturi oli se suurin murhe, piti vähän säästellä nettisurffauksen määrää sitten.

Parvekelasitkin sain pestyä sunnuntaina aamulla. Oli vain vähän haastava operaatio kun meillä on tuo parveke öpaut etelään päin, niin aurinko meinasi vähän aiheuttaa näköongelmia... :)

2009-05-14

2009-05-09, WakeUp, Tampere

Oli sitten kevään viimeinen WakeUp ja nyt on muutaman kuukauden tauko tuotannossa. Ihan kiva tällä tavalla, ainakin jossain mielessä....

Muuten sujui homma ilman ongelmia, ja kasaus menee aina vain nopeammin, mutta tietokone temppuili ihan liikaa. Se siitä Maccien käytettävyydestä... Aluksi ulkoinen kovalevy ei meinannut haluta toimia, löytyi aina välillä mutta lopetti toiminnana minuutin tai muutaman päästä, ja sitten sai tehdä kaikki kikka kasit, että löytyi uudestaan. Parin tunnin pähkäilyn jälkeen joku keksi siirtää levyn ja läppärin virtajohdot puolen metrin päähän toiseen rasiaan ja sen jälkeen ei ollut mitään ongelmia. Kyllä, toki "samaa sähköä" olivat nuo toisetkin rasiat, mutta ilmeisesti ensimmäisten kohdalla oli jotain jännää häiriötä olemassa, joka käyttäytyi tuolla tavalla.

Kun nyt levy oli saatu toimimaan, niin Final Cut Pro hermostui koneen oman kovalevyn siivouksesta. Koska ei ollut yhtän varma, että toimisiko tuo ulkoinen levy riittävän pitkään kuvausten kannalta, niin ajattelin siivota koneen levyltä tavaraa tuolle ulkoiselle. Käyttäjän Dokumentit-hakemistosta siirsin jonkin verran tavaraa levylle, ja FCP veti tuosta herneen nenään. Siirsin kyllä kaiken takaisin, mutta tämäkään ei auttanut. Se kyllä yritti käynnistyä, mutta kaatui aina jossain vaiheessa ilman mitään vihreilmoituksia. Jaa että mäkkisoftako käytettävää ja helppokäyttöistä? Saa nähdä koska Markuksella menee viimein hermot, ja siirtää editoinnin PC:n päälle, jolloin meillä siirtyisi videon kaappauskin sinne. Mäkkipuolen suurin ongelma on se, että kaiken pitäisi olla Apple-logolla varustettua, että homma toimisi käytettävästi. Ainakin siis raudan osalta.

Niin, vedettiin sitten kahdelle nauhasetille koko ohjelma. Onneksi nykyään on kaksi nauhuria (varsinainen ja toi srk:n kamera), niin ei ollut ongelma. Kaksi erillistä nauhoittavaa aparaattia pitää käytännössä olla, että on edes vähän varmuutta hommassa. Vedon jälkeen huomasin sitten, että kamerassa ei ollut virtalähdettä paikallaan, onneksi akku kesti... :)

Mut joo, kivaa oli, ja vedon aikana varsin levotontakin ohjaamossa. Miten niin pidämme hauskaa yleisön kustannuksella?-) Pitäisi kyllä koostaa joku 'Parhaat nukkumisasennot ja muut löydökset'-video ja esittää se joskus WakeUpin yhteydessä. Tosin, ehkä se olisi liian ilkeää. Tällä kertaa vain ei ollut kohteella puhelin päällä, niin ei saanut herätettyä. Ihan tylsää. ;(

2009-05-11

2009-04-30, Kristillinen Opiskelijawappu, Tampere

Että semmoset pirskeet. Kovin usein ei näe papin tanssivan ruokasalin pöydällä muun yleisön mukana. Etenkään juhlissa, joissa ainoa tarjottava juoma on jäävesi... :) Mutta, oli ihan hyvät juhlat, vaikka paikka olikin hankala ja ääni ei oikein meinannut toimia.

Siberia-ravintolassa siis oltiin, se on Finlaysonilla Aamulehden toimituksen vieressä lähellä American Dineria. Ärsyttävä roudattava kun auto piti jättää siihen Finlaysonin ja Plevnan väliin. Päivällä nyt vielä meni kun oli apukäsiäkin, mutta illalla poislähtiessä oli vähän nihkeätä. Kahdestaan roudattiin eikä voinut tehdä normaalia temppua, eli kamat auton viereen ja sitten nostellaan kyytiin. Piti aina tuoda yksi lasti kerrallaan ravintolasta, nostaa kyytiin, laittaa taas auto lukkoon ja palata hakemaan lisää.

Mutta, siitäkin selvittiin. Kävin vielä kavereita katsomassa Kirjastotalon puistossa. Hyvin te veditte Hanna ja Terhi! Tosin, olihan niillä vähän parempi kalustokin kuin meillä. ;)

Vappu meni sitten siinä. Tai siis aatto, vappuna käytiin Saana-Maaritin ja sen kaverin kanssa vähän keskustassa kävelemässä ja ihmettelemässä hulinaa. Lauantaina sitten pyörähdin koiran kanssa pienellä mettälenkillä. Joku vajaa 5h tuli käveltyä, eli 16-20 kilsan välillä on arvioitu matka. Koira nukkui varsin hyvin loppuillan, mutta itse en ollut kovinkaan pahasti lopussa. Mikä oli varsin yllättävää, mutta ehkäpä nuo pitkät lenkit koiran kanssa ovat hieman jo tuoneet tuota peruskuntoa parempaan suuntaan.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Tai jotain siihen suuntaan.