2008-07-04

2008-07-03, Vapaakirkon Kesäjuhlat, Tampere

Lisäilin tuossa niitä puuttuvia kuvia noihin viimeisimpiin teksteihin ja päivittelin vähän tekstien päivämääriä. Alkoi hämätä kun kesäkuun viimeisten keikkojen kertomukset oli julkaistu heinäkuussa ja näkyivät siis heinäkuun alla. Ei näin.

Mutta tosiaan, aina välillä sitä joutuu tilanteisiin, joissa oikeasti miettii, onko tässä keikkailussa mitään järkeä. Lähdin siis roudaamaan ihan oman mielenkiinnon takia Tampereen Messu-& urheilukeskuksessa (*hyi* *yäk* tuota nimeä) järjestettäviä vapaakirkon kesäjuhlia. Kaveri oli siellä hommissa ja lopulta osoittautui, että oli muutama muukin. No, eipä sitä av-henkilöstöä kuitenkaan ihan hirveästi ole tämän maan rajojen sisällä, niin ei tuo ole mikään ihme.

Alkuvaiheessa auttelin pääsalissa, minkä takia olinkin tuonne mennyt. Halusin nähdä kuinka tuon kokoluokan setti kasataan ja olla siinä mukana. Kävi kuitenkin ilmi, että pienemmälle lavalle oli menossa pääsalin toteuttavalta firmalta kalustoa, mutta ei henkilökuntaa ja olivat hieman varuillaan kun osoittautui, ettei siellä oikein ollut ketään oikeasti kokenutta kaveria hommissa. Mut sitten nakitettiin vähän katsomaan poikien perään ja antamaan myös ehkä hieman ohjeita. Vaikutti ihan leppoisalta hommalta, joten mikäs siinä.

Toisin kuitenkin kävi. Käytännössä kasasin äänikaluston yksinään melkein loppuun asti ja valopuoltakin tein jonkin verran. Oli siinä muutama auttava käsipari nostamassa tavaroita, mutta... Niin, ja kaikki tämä toki kalustolla, jota en ollut koskaan nähnyt, eikä minulla ollu tarkkaa kuvaa kuinka se oli ajateltu kytkettävän. Kyllä se siitä kuitenkin vähitellen luonnistui kun vähän kyseli kaluston omistajalta tarkennuksia ja ihmetteli aikansa. Olisi vain ollut mukava kuulla jo alkuvaiheessa, että sinne tuli ihan monitoritiskikin ja sitä varten oli mukana se ylimääräinen kaukokaapelikela, joka tuossa vaiheessa oli jo sijoitettu valopöydän alle. Siihen nimittäin tarvittiin joku case pöydäksi, ja tuo kaapelicase oli juuri sopivan kokoinen. Mutta, mitäs pienistä. Niin, pyörähti Miksukin siinä hieman auttamassa, vaikka sen piti ainoastaan tuoda pieni lasti tavaraa hallille, ja muuten olisi ollut vapaalla. Kiitoksia avusta!

Pikkuveljen bändi soittaa tuossa tilassa huomenna, ja täytyy niitä kyllä käydä kuuntelemassa. Ihan mielenkiintoista nähdä, miten siellä hommat sitten loppujen lopuksi sujuvat.

Näihin hikisiin tunnelmiin. Hervanta kiittää ja kuittaa.

Ei kommentteja: