2008-11-23

2008-11-16, Maata Näkyvissä 2008, Turku

Noin, selviittiinhän siitäkin tapahtumasta sitten. Yllättävän kivuttomasti kaikki kuitenkin meni, eikä meilläkään mitään kovin isoja ongelmia ollut. Toki aina kaikkea pientä sattuu ja tapahtuu, mutta kokonaisuutena asiat toimivat hämmästyttävän hyvin.

Purku kesti vajaa 3 tuntia, mikä on kyllä ihan mukava suoritus, kaapelia oli kuitenkin vedetty varsin kunnioitettava määrä ja sen selvittäminen ei aina ole sitä nopeinta hommaa... Ääni ja valo vietti purun kimpussa noin tuplat tuohon verrattuna. Ei sekään kyllä paha suoritus ole, tavaraa oli kuitenkin heillä se 4 kuorma-autollista... Mutta toisaalta, kun on paljon väkeä pakkaamassa ja työntämässä laatikoita, niin meneehän se nopeasti.

Joitain huomioita voisi nyt kirjoitella. Pyrot eivät ole kivoja kameramiesten kannalta, jos yhteistyö ei oikein suju pyropuolen suuntaan. Kaksi bändiä käytti pyroja tällä kertaa, ja ensimmäisen bändin osalta ei kuulemma ollut mitään ongelmia. Toisen kohdalla taas pari lavalla ollutta kameramiestä joutui pysymään ihan onnettomissa paikoissa melkein paikallaan, että varoetäisyydet tulisi täytettyä. Ja kuitenkin muusikotkin olivat paljon lähempänä. Ei jymmärrä. Jos vain olisi Kunnon(tm) käsiksen lukija, joka osaisi varottaa ennakolta nuo pyrot, niin kyllähän ne saisi huomioitua. Tulisi parempaa kuvaakin kun ohjaaja osaisi leikat sopivasti... Mutta, tää on tätä.

Lisäksi valoissa oli paljon parantamista TV-kuvan kannalta, mutta niinhän se yleensä on. Näyttävien valojen tekeminen TV:hen vaatii kuitenkin varsin erilaisen lähestymisen kuin näyttävien valojen tekeminen paikan päälle. Olihan ne valot paikan päällä kivat, en minä sitä kiistä. Enkä halua tosiaankaan halua haukkua tai kritisoida ketään. Mutta, josko ensi vuonna mietittäisiin asioita enemmän myös TV:n kannalta, kun tuosta on kai tarkoitus tehdä jotain tallennettakin. On kuitenkin tapahtuman 25v-pippalot tiedossa. Odotan mielenkiinnolla. :)

Noin, jos nyt saisi niitä kuvia tännekin. Kärsikää. Tai nauttikaa, ihan kuinka vain. :)



Tästä se lähtee. Monitorilandia nousee.



Lavan päälle tulevat trussihirvitykset rakenteilla.



Trussia, kaiuttimia (l'Acousticin jotain subeja), valoja ja kaikkea muuta sälää. Tuota isoa trussiakin kului ihan määrissä. Onhan se toki ihan kivaa käyttää, kun on sen verran isoa joten siihen on helppo ripustaa kalustoa. Ja on kiinteät pyörät. Mutta, no. Ei sekään täydellistä toki ole :)



Tuossa sitten vasemman puolen päätekattaus. PA oli siis noita em. subeja, JBL:n isoa Vertecciä ja sidefillit sitä Tampereen RMC:n Martin Audiota(vai mikä se nyt taas olikaan...) Mutta, koska en ollut äänitiimissä, niin sen enempää ei sitten tullut ihmeteltyä. Ihan hyvältä se kattaus kuitenkin kuulosti. Ainakin kun oli korvatulpat ja eristävät komiluurit päässä. ;)



Tuossa sitten kuva himmenninlandiasta.



Kertooko FOH-alueen koko jotain siellä olijoiden tietystä kompleksista? Mene ja tiedä ;) Toisaalta, eipä tuolla nyt ollut kuin 3 isoa miksauspöytää (ja pari jotain apupöytää), 2 valopöytää, ja taustascreenien ohjaus. Ai niin, ja yksi meidän kameroistamme.



Ja tässä vielä kuva lintuperspektiivistä. Trussia oli ihan kivat määrät, ja kaikenlaisia valoja niissä roikkumassa. Screenejä oli lavan takana 9, joille ajettiin grafiikkaa yms ja "salin puolella" 3, joihin ajettiin mm. meidän videokuvaa, tiedotuksia, laulun sanoja ja muuta sekalaista.



Ja sitten videopuolen kimppuun. Tarkkaamo oli tuon tepsin lakanan takaa löytyvän käytävän varrella.



Ossi kytkemässä videopuolen pääräkkiä.



Tuossa se räkki edestäpäin. Sisältää siis videomikserit, kameroiden ohjausyksiköt (CCU:t siis ammattimurteella), comi-interfacet yms muuta sälää.



Eikös ole ihan pätevän näköisiä ripustuksia. ;) Nippusidettä kului kyllä määrissä, kun kaapeleita ja muuta sälää jouduttiin lennättämään. Mutta siitä lisää kuvia myöhemmin.



Kuvassa näkyy "videokartat", eli mitä ja missä. Noiden pohjalta sitten ruvettiin rakentamaan.



Kuva tarkkaamosta. Veikko ja Jouni säätämässä.



Pojat ihmettelevät jibiä. Se on siis tuollainen pieni kraana, eli käytännössä pieni "nosturi" kameralle. Saadaan tehtyä kivoja kamera-ajoja vaikka yleisön päiden päältä, tai jotain. Onhan tuo kiva, mutta roudaukseen ja kasaukseen kuluva työmäärä suhteessa siitä saatavaan hyötyyn on kyllä sen verran pieni, että ihan joka keikalle tuollaista ei kannata edes harkita...




Tässä pari kuvaa noista kaapelien lennätyksistä. Äärimmäisen ärsyttävä rakennettava, kun ei kunnon ripustuspisteitä ollut, ja kun ei tuo kaapelinippu myöskään ole mikään ihan kevyt... Mutta, kuvassa näkyy ensiavun ovi tuossa kohtaa, mistä kaapelit tulevat alas, niin lienee helppo ymmärtää miksi tuo piti tehdä.





Ja tässä kuvia siitä kaapelien kynnykseenupotuksesta. Kai se nyt sitten oli hyvä. En minä tiedä. Mutta puheenaihetta siitä ainakin sai, niin ei se ihan turhaksi siis jäänyt. ;)



Hessun oikea silmä otti yhteen kameran etsimen kanssa ja tässä lopputulos. Livenä näytti vielä pahemmalta tuo. Meinasi kuulemma olla vähän hikistä hommaa. :) Niin, ei siis ollut kuin likaa, mutta kuitenkin.



Osa Teran kitarakaappiarsenaalista. Tuollaisia on kyllä helppo roudata, se on pakko myöntää. ;)



Ja loppuun vielä kuva lavasta valmiina. BobK on ruotsalainen bändi, tai näin ainakin ymmärsin, ja soittivat sunnuntaina. Varsin hyvä lavashow ja muutenkin bändi rokkasi.

Turku kiittäää, kuittaa ja vaikenee. Ensi vuoteen!

Blgiin kyllä tulee päivityksiä ennenkin tuota. Ainakin toivottavasti. ;)

Ei kommentteja: