2009-04-26

2009-04-23, -24 ja -25, Firmakisat Aulanko Areenalla, Hämeenlinna

Että semmoinen viikonloppu. Tai no, keksiviikkonahan tuo jo käytännössä alkoi, mutta kuitenkin. Saa nähdä kuinka sekava selitys tästä tulee, kun kaikkea mahdollista melkein tapahtui. Ja paikoitellen oli jopa lievää säädön sivumakua aistittavissa... Henkilökuntana minä (puukorva), Hanna (tykistö+valotyttö+mikittäjä), Jukka (vidiootti) sekä Miia (roudari+kuski).

Käytännössä meillä oli Aulanko Areenalla firmakisat, jossa oli kalusteita, lava, ja hieman tekniikkaa. Tekniikassa oli äänen osalta pa, pari viivelinjaa, 6 langatonta mikkiä (+2 hännällistä sparea), taustapoppi-cd sekä puhujan läppäri, josta ajettiin pari videopätkää. Valoissa käytettiin talon parreja (kun oli ensin löydetty muutamasta kymmenestä muutama toimiva, ja vaihdettu varsin isoon kasaan uudet polttimot, pitäisköhän laskuun lisätä huoltotyöt?-), ja pari Robea firman logon ja nimen seinälle heijastamista varten. Videossa kolme tykkiä, kaksi robottikameraa ja ohjaushärvelit. Ei siis todellakaan teknisestä mitään haastavaa. Mutta.

Aloitetaanpas jotenkin alusta. Viikko oli siis Modelle eräänlainen superviikko, varmaan lähes kaikki freelancerit olivat edes jollain keikalla käymässä, ja loppuviikosta varasto alkoi olla varsin tyhjä. Kovin isoa keikkaa ei enää olisi pystynyt tekemään. Eli, tästä jo voinee arvata, että säätöä oli ilmassa. Keskviikkona tuli puhelu, että meidän keikan autopuolessa oli ongelmia. Vuokrakuorma-autoa pakatessa olivat saaneet liftin rikki (tuskin kuitenkaan pakkaajien syytä...). Onneksi kyydissä oli vain pari rullakkoa siinä vaiheessa. Uusi auto tilalle, mutta se olikin metrin liian lyhyt. No, lähdettiin sitten kahdella autolla. Onneksi mulle tuli toi digipiirturikortti keskiviikkona, koska muuten olisi saattanut mennä jännäksi elämä.

Torstaina lähtö oli 5.45, että olisimme noin seiskalta paikan päällä. Tosin, sisään pääsimme lopulta joskus puol kasin aikaan, muta sitähän se on. Tiettyjen kommunikaatiopuutteiden ja informaation kulun häiriöiden takia firma X, jonka olisi pitänyt hoitaa salin matotus sekä lavan, tuolien ja pöytien pystytys, jättikin lavan ja matotuksen jälkeen homman meille. Ei kiva. Lisäksi tuli vielä tieto ihan liian myöhään kasauksen aikataulusta. Olisi toki mukava kuulla heti aamusta, että tekniikan pitää olla pystyssä johonkin tiettyyn kellonaikaan mennessä yms. Ai niin, ja pöytien asettelua helpottaisi kummasti, jos heti alussa olisi käytössä oikea pöytäkartta ja vieläpä mittakaavassa. Teimme sitten pöytäkartan pohjalta itse suunnitelmat pöytien sijainneista.

Lopulta muutaman tunnin ylimääräisen aherruksen jälkeen kaikki oli sen päivän osalta valmista, ja siirryimme kohti Tamperetta. Hannan olisi pitänyt jäädä Hämeenlinnaan yöksi, mutta valvottuaan siinä vaiheessa lähes yhtäjaksoisesti (puolen tunnin unia ei imho lasketa) keskiviikkoaamusta lähtien, emme uskaltaneet päästää auton rattiin. Logistiikasta johtuen oli helpompaa, että Hanna lähti meidän mukaamme.

Muutaman kommervenkin jälkeen pääsin nukkumaan joskus puoli kahden aikaan. Niin, olimme siis joutuneet ajamaan loppumatkan pätkissä, koska ajamassani pakettiautossa toiset takajarrut tai sen pyörän laakeri kuumenivat paikoitellen varsin paljon, ja toisinaan tuli käryäkin. Mutta, perille päästiin kuitenkin. Ja herätys aamulla seiskan aikaan.

Onneksi saatiin kyyti videotyypiltämme Jukalta (kiitos!!) takaisin Hämeenlinnaan, niin ei tarvinnut alkaa säätää junien kanssa. Olisi saattanut alkaa ahdistaa. Aamulla sitten kasailtiin homma loppuun, ja noin pari tuntia ennen setin alkua tuli tilaaja kyselemään, että onhan kaikki kunnossa. Ei kuitenkaan heti uskonut, vaan rupesi kyselemään yksittäisten asioiden perään. Pian selvisi, että meille asti ei ollut eksynyt ihan viimeisintä tietoa... Meillä oli siis mukana 2 langatonta mikkiä, kun olisi pitänyt olla 6. Lisäksi nuo hännälliset sparemikit oli vetämättä. Onneksi toinen porukka oli tulossa myös Hämeenlinnaan keikalle, joten toivat meille sitten nuo puuttuvat langattomat.

Ensimmäinen päivä meni ihan hyvin, vaikkakin ruuaksi tarjottu kanapasta oli hieman pettymys. Olisi siitä ehkä sen 5 e maksanut, mutta 11 euroa oli jo varsin ryöstöä. Onneksi ei mennyt omista rahoista.... Illalla sitten hieman ihmettelyä päivän aikana ilmenneistä puutteista (yksi screen vähän vinossa, toista goboista ei saatu skarpiksi) ja kohti hotellia Hannan kanssa. Matkalla ihmettelimme lähellä ollutta rauniolinnaa ja suunnittelimme mäkiroudauksen kunniamerkkiä. Illalla koomausta hotellissa ja kaupungilla. Aamulla herätys ennen seiskaa ja jostain syystä vatsa oli ihan sekaisin. No, ehdin kuitenkin vähän syömään aamupalaakin, kaikesta huolimatta...

Toinenkin päivä sujui ilman ongelmia, mikä oli vain positiivista. Loppuasiakas (eli tuon firmakisan tilaaja) vaikutti erittäin iloiselta, ja itselläkin oli ihan jees viilis. Yhdeltä päästiin purkamaan, ja joskus kuuden tienoilla kohti Tamperetta. Kaikki kalusto saatiin mahtumaan Moden seguun (eli isompaan kuorkkiin), kun vähän ahdetiin. Muualta vuokrattu iso videotykki olisi kyllä sinne mahtunut, mutta totesimme parhaaksi laittaa se Hannan auton takakonttiin. Ei nimittäin oikein houkutellut laittaa 20ke tykkiä ilman casea kuorkin perään kuorman päälle.... Niin, tuossa tykissä ei ollut edes pölysuojusta linssin jättämän reiän kohdalle. Kukin tyylillään toki, mutta kyllä mä nyt sille sen casen hankkisin. Varsin pieni kustannus kuitenkin tuon hintaisessa hankinassa...

Ai niin, päivän aikana tuli avattua terassikausi sekä T-paitaroudauskausi. Ei paha. Ruoka oli myös jees, kun tällä kertaa menimme buffettiin syömään. Meinasi olla varsin pallomainen olo tuon jälkeen, ja roudaus oli vasta alussa... Eikös se näin pidäkin hoitaa?-)

Illalla sitten Jonzun porukoiden mökille Jonzun, Hannen ja Saana-Maaritin kanssa, kun auto oli ensin purettu noin puoli ysiin mennessä. Keskiviikko-illan jälkeen saldona n. 16 h unta ja 40 h töitä. Tässä vaiheessa oli siis lauantai-ilta kyseessä.

Mökillä saunottiin ja uitiin, mutta vielä ei voinut heittää talviturkkia. Oli sen verran vielä jäätä järvessä, että avannossa joutui uimaan, ja sitähän ei lasketa. Aamupalaksi grillattiin kaikkea jännää, joten grillikausikin tuli avattua. Niin, ja renkaatkin sain vaihdettua kun päästiin kotiin. Varsin tuottoisa viikonloppu siis kaiken kaikkiaan.

Mitä tästä opimme? Liian pitkät alihankkijaketjut ovat informaation kulun kannalta enemmän kuin suuri ongelma. Nyt siis firma A järjesti tuolla tapahtuman ja oli tilannut 4eventiltä (joka on tuossa paikassa toimiva pulju) tapahtuman järjestämisen. 4Event oli sitten ulkoistanut sen firmalle B, joka oli ulkoistanut sen Modelle em. sisällöillä ja firmalle X. Näin ainakin luulen asian toimineen. Tietyt kriittiset tiedon muruset eivät päätyneet Moden, eivätkä firman X tietoon riittävän ajoissa, ja tämä aiheutti aikataulun venymistä, kiristyneitä hermoja ja ylimääräistä päänraapimista. Onneksi tilanteesta kuitenkin selvittiin hengissä ja ilman asioiden näkymistä yleisön suuntaan. Silloinhan asiat ovat menneet hyvin, eikös?

Jos kohta nukkumaan, että jaksaa aamulla mennä valvomaan tenttiä. Nyt vaikenen taas vähäksi aikaa.

Ei kommentteja: