2010-01-22

2009-12-30, -31, 2001-01-01, Nokia Mission vuodenvaihde, Metroareena

Yllättävän simppeli kattaus oli tällä kertaa ohjelmassa. Ainakin siis kalustomäärältään. Ei sitä tullut kuin puolitoista kuorma-autollista, josta oli trussia ja lavaa jonkin verran.

Äänipuoli olisi kyllä voitu hoitaa helpomminkin, mutta selvittiin siitä näinkin. Tosin, oli taas vaihteeksi sellainen pätsihirviö, että ei paremmalla väliä. Käytännössä meillä oli >40 kanavaa, jotka piti saada päätiskiin ja nauhoitukseen, ja noista 30 monitoritiskiin. Ilman kunnollisia splittereitä tietystikin. Kahdella splittaavalla kaukokaapelilla mentiin, ja monitori/päätiski oli noilla hoidettu varsin kivuttomasti. Nauhoitukseen meni sitten ihan liian monta viuhkaa, joista osa jouduttiin vielä jatkamaan matkan varrella.

Niin, ja toki riittävä määrä kunnollisia lavahakuja olisi auttanut enemmän kuin paljon. Nyt oli muutama, ja sitten kauhea määrä pitkiä irtovetoja. Ei kiva. Joku saattaa jo arvata, että linjacheck ei onnistunut ihan hetkessä, ja ongelmia löytyi ihan liikaa. Mutta loppujen lopuksi saatiin kaikki kanavat jokaiseen pöytään, mutta yhtään vapaata ei tainnut enää jäädä. Siis vapaata siinä suhteessa, että olisi saatu signaali kulkemaan jokaiseen pöytään.

Pöytien osalta mentiin vähän järkevämmin onneksi, mulla oli monitoripäässä LS9 ja etupäähän otettiin sitten kuitenkin Series5, joka taisi täyttyä lähes kokonaan. Mulle jäi lopulta vissiin pari kanavaa tyhjäksi, ja lähtöjä taisi olla tyhjänä 1. Lavalla oli siis 13 kulmalinjaa (muutamassa pari kulmaa) ja toinen rumpali soitti napeilla. Näin sivuhuomiona, monitorien tekemistä helpottaisi kauheasti jos kulmat olisivat edes sinne päin saman kuuloisia... Ei noista RMC:n Turbosoundeista taida kahta samanlaista löytyä, ja isoimmat erot olivat varsin merkittäviä. Tosin, eipä niitä itse tarvi kuunnella... ;)

Tällä kertaa oli siis niin paljon aikaa, että sai Smaartin avulla kateltua kaikki läpi, niin pääsi edes vähän samaan suuntaan noiden taajuustoistojen kanssa. Ainakin siis läppärin ruudulta katsottuna. :)

Ai niin, ja kovin usein ei joudu rakentamaan huutocomia kolmeen paikkaan. Tosin, eipä se vaadi kuin yhden pikkumikserin sopivaan kohtaan. Speksit tuolla mikserille: inputteja mikkien määrä, ja outputteja saman verran. Jokaiseen lähtöön ajetaan siis kaikki muut paitsi ko. lähdön päässä olevan komottimen luona sijaitseva mikki. Laajenee siis varsin helposti isommaksikin kuin kolmeen paikkaan.

Tällä kertaa olivat saaneet video-ohjaamon pois salista. Ihan järkevä muutos, niin ei kulu yleisöpaikkoja tuolle, ja pystyvät ohjaamossakin paremmin keskittymään työhön.

Mutta kun kaikki oli saatu kytkettyä toimivaksi, ja homma käyntiin, niin sitten sujui varsin kivuttomasti. Itse tapahtuma oli tekniikan kannalta yllättävän simppeli, jos siis vertaa aiempien vuosien härdelleihin.... :) Kotiinkin pääsi lähes inhimilliseen aikaan häppeningin jälkeen, taisi olla n. 0600 1.1. kun olin kotona, joten mikäs siinä.

2 kommenttia:

Katti-Matikainen kirjoitti...

Noh, mitäs tykkäsit ÄläYsistä monitoreissa?

Olli kirjoitti...

Tais olla kolmas keikka, missä toi on mulla monitorilankkuna. Lisäksi pari-kolme FOH-vetoa tullut sillä tehtyä. Kauhean suurta kokemusta ei siis vielä ole, mutta sen verran tullut naputeltua kuitenkin eri tyyppisissä jutuissa, että voi väittää osaavansa tiskin käytön kohtalaisen hyvin.

Eihän siinä, hintaluokassaan ihan riittävä peli. Hidashan se on tietyissä jutuissa verrattuna analogitiskiin, mutta toisaalta pesee varsin monessa kohdassa paljon kalliimmatkin analogilankut.

Valikkosurffailu ei ole kivaa, ja yritäpä nopeasti lisätä moneen lähtöön samaa tavaraa... Toisaalta, täys-parametriset eq:t kaikissa kanavissa sekä lähdöissä, ja dynamiikkaprosessointi inputeissa, niin mikäs siinä on säätäessä.

Ja kyllä scenet on vaan kiva keksintö jos useampaa esiintyyjää tarpeen palvella. Olis parilla keikalla saattanut tulla kiirus jos olisi pitänyt analogivermeille tarjoilla, sen verran nopeita ja yllättäviä vaihtoja tuli. :)

Äänenlaadusta on porukka toki montaa mieltä, ja nykyään on tuossakin hintaluokassa jo muita järkeviä vaihtoehtoja tarjolla, mutta kyllä tuollakin monitorit tekee. Kuten joku kaveri taannoin totesi 'Kunhan se lankku toimii eikä särise/pätki/tms niin kyllä sillä työnsä tekee...'