2008-06-30

2006-06-25, Peter Youngrenin tilaisuus, Hervanta

Vuorossa oli jo melkein perinteeksi muodostunut Peter Youngrenin tilaisuus, joka tällä kertaa tosin pidettiin Hervannan kirkossa. Youngren on siis tuollainen maailmaa kiertävä saarnaajaotus, joka tuntuu 1-2 kertaa vuodessa käyvän myös täällä päin mualimaa.

Viime vuonna nuo tilaisuudet pidettiin Puistoemmauksessa (en mä tiedä mikä se sali oikeasti on nimeltään, mutta tuolla lähellä Tampereen pääkirjastoa se on). Se on ihan hirveä sali, näitä perinteisiä laatikkoliikuntasaleja, joissa kaikuu&kumisee ihan tarpeeksi. Lisäksi aiemmin bändi ei myöskään ole ollut ihan ajantasalla kaikesta (yritän olla poliittisesti korrekti ;), joten senkin takia nuo ovat olleet vähän nihkeitä tilaisuuksia.

Tänä vuonna tosiaan sali oli toinen, ja myöskin bändi oli pääosin vaihtunut. Nyt homma toimikin huomattavasti paremmin. Vielä kun olisi pysynyt hereillä ;) No joo, en sentään nukahtanut, mutta meinasi väsyttää ihan kiitettävästi. Sen verran lyhyiksi jääneet yöunet viime aikoina.

Jos joku on sattunut blogiani lukemaan pidemmän aikaa, muistaa varmaan viime syksyltä erään täysin reisille menneen videokeikan. Tosin, reisille meno ei johtunut tällä(kään) kertaa meistä... Niin, miten se nyt taas liittyy tähän? Ei muuten, kuin että ko. keikan organisaattori oli kuvaamassa tässä tapahtumassa, kun tuo Youngrenin porukka haluaa kaikki Suomen tilaisuudet videolle. Toivottavasti tämä tapaus ei muistanut mua. ;)

Mutta, jos sitten taas välillä katselisi noita työhommiakin. Vähän meinaa olla kummia mittaustuloksia meidän antennilabrassamme, ja näin kesätyöntekijänä joutuu sitten debuggaamaan niitä. Kivaa on tämä.

Ei kommentteja: