2009-06-17

2009-06-17, Konferenssin 1. päivä, Tampere/Keuruu

Kesän perinteinen keikka lähestyy uhkaavasti. Itse asiassa valmisteluja tuon eteen on tehty jo aiemminkin, mutta tänään olisi tarkoitus itse siirtyä Keuruun suuntaan. Kyseessä on siis jälleen kerran lastenteltan äänipuolen hoitaminen Keuruulla Iso Kirja-opistolla järjestettävässä juhannuskonferenssissa. Meidän osalta mitään kovin kummoisia muutoksia ei viime vuoteen nähden ole tullut. Jotain pientä toki, mutta pääosin lähes samalla meiningillä mennään.

Maanantaina käytiin tosiaan pakkaamassa auto, ja kyllä me kaikki kalusto saatiin mahtumaan mukaan, vaikka välillä meinasikin ahdistaa. Ne Jonzun isommat nostimet ja liian matala Sprinter ei ole kiva yhdistelmä, mutta mahduttiin. Tosin, jääkaappia ei sitten enää yritetty tänä vuonna tunkea tuonne kyytiin kun sille ei vielä(kään) ole casea, tulee sitten mun kyydillä tänään.

Jonzu meni tosiaan paikalle jo eilen, ja vähän on tihkunut sieltä tietoja tännekin suuntaan. Lastentelttaan on saatu uusi lava ja pääteltassa jotain Nexon banaania liian matalalle nostettuna. Saas nähdä kuinka se toimii KV2:een verrattuna...

Tänään tullut pari viestiä Jonzulta, saas nähdä mitä tuolla vielä on edessä. ;)

12:27 "Äänimiehen tehtäviä osa 1: Kuivata taustapahvin maalaukset kuumailmapuhaltimella."
14:19 "Osa 2: Miksausaition maalaus"

Mutta jos nyt vielä tunnin verran yrittäisi kärvistellä täällä töissä, ja sitten suuntaisi kotiin pakkaaman tuon käytössä olevan kulkupelin loppuun ja suuntaisi Keuruulle. Yritän päivitellä joka päivä edes jotain tunnelmia tuolta. Kuvien kera.

*********

Istunpa sitten täällä huoneessa tekemässä mm. taajuussuunnitelmaa. Asiaa toki helpottaisi varsin paljon, jos tietäisi kaikki käytössä olevat langattomat mikit. :) Mutta, pää- ja lastenteltta on nyt hoidossa, minkä tiesin kyllä onnistuvan varsin helposti. Enemmän murhetta aiheuttavat nuo pienemmät paikat, joiden kalustossa tuskin on mitään kauhean monipuolisia valintamahdollisuuksia taajuuksien osalta. Mutta, sen näkee sitten. Täytyy yrittää vähän kierrellä tuolla ja kysellä naapureilta heidän mikkitilanteestaan, niin osaa sitten päivittää tuota suunnitelmaa.

Lastenteltan lava näytti ihan hyvältä, mitä nyt lavapalojen vaneri on ihan väärää ulkokäyttöön. Nyt jo lähtenyt turpoamaan, saas nähdä minkälaista on muutaman vuoden päästä. Ja sen piti kuulemma olla ulkokäyttöön sopivaa...

Pääteltan PA-niput on lisäksi ihan liian alhaalla, mutta eipä noilla nostimilla ylemmäksi olisi saanutkaan. Ja Genieitä ei kuulemma enää haluta tänne roudata. :) Ihan hyvältä se kyllä kuulosti, kun Bass'n Heleniä kävin kuuntelemassa. Toisaalta, hyvä porukka ja hyvä kaveri tiskin takana, niin lähtökohdat on jo varsin maukkaat.

Ai niin, mun 'virallinen' titteli tässä tapahtumassa on 'Esimiehen puoliso'. Harmi että sitä ei lue työkortissa... ;) Saana-Maarit tosiaan vastaa SiCafesta, niin puoliskollekin on sitten tiettyjä etuuksia olemassa. Tosin, tuskinpa sinne rantasaunaan ehtii missään vaiheessa...

Kohta voisi kuitenkin laittaa ehkä nukkumaan, niin jaksaa huomenna sitten säätää. Ei paljoa viitsitty tänään laittaa pystyyn, kun teltassa ei ole vielä vartiointia. Mutta, nyt Keuruu kuittaa ja vaikenee.

Ei kommentteja: